Kylläpä olikin jo tukkakriisi! Edellisestä kampaajakäynnistä vierähti taas 3kk, juurikasvu alkoi olla itsetunnon latistaja, eikä kellahtanut väri auttanut asiaa. Oli taas ihanaa tulla kampaajalle, kun itse ei ole tarvinnut miettiä, millaisen värin päähän haluan. Nellin valinnat ovat olleet aina onnistuneita.
Menimme aika tutulla tyylillä, pastellista sävyä, kuitenkin niin, että pärjään haalistumisen ja juurikasvun kanssa, eikä kontrastista tule liian kova, kun aikaa kuluu. Laitoimme tyveen hieman tummempaa ja latvaan vaaleampaa violettiin taittavaa blondia Loreal Professional INOA värisarjasta. Värin sekaan lisäsimme taas smartbond-käsittelyn, joka korjaa hiuksen rakennetta. Enemmän smartbond-käsittelystä kerroin edellisessä tekstissäni täällä.
Olisipa aina tämä kampaajanjälkeinen fiilis! Tukka on ilmava, vahvantuntoinen ja väri on kaunis. Puhuimme Nellin kanssa jonkin verran siitä, millaisia me naiset osaamme olla asiakkaina. Ja millaisia me naiset olemme verrattuna miehiin. Sama toimii kyllä hammaslääkärinkin vastaanotolla. Useinmiten meillä naisilla on enemmän ongelmia, kun "niskaan sattuu", "pitäisi saada tyyny pyllyn alle", "paita kutittaa" ja "lopputulos on huono". Veljeni Lauri oli mukana kameran takana ja saipa hänkin hiustenleikkuun sitten lopuksi. Saatiin myös miehinen näkökulma tähän 'miehet ja naiset asiakkaana' -asiaan. Esimerkiksi kampaajalta mies voi kuulema lähtä vain voittajana. Jos ikinä on käynyt armeijan ja höylännyt päänsä kaljuksi, ei kampaajakäynnillä voi tulla sellaista lopputulosta, etteikö pääsisi taas tähän olotilaan. Lopputulos voi olla siis ainoastaan onnistunut! Koulussa taas vastikään lounaskeskusteluna tytöt jakoivat kampaajakokemuksiaan, lähes jokainen on lähtenyt joskus kampaajalta itku kurkussa ja huppu päässä (minäkin joskus, mutta en kyllä kampaamo Helmiinasta ;)) Kuvissa myös Nellin kädenjälkeä miesten hiustenleikkauksesta. Hiusrajan häivytys niskasta ylöspäin antaa pidemmän leikkausvälin, sillä kasvava hius ei tässä miesten mallissa ala rehottaa niin nopeasti.
Pastellin sävyt ovat todella vaikeita säilytettäviä hiuksessa. Jotta hius pysyisi tällaisena, kuin se minulla on näissä kuvissa, pitäisi tukkaa värjätä todella usein! Keltaisuutta pyrin kuitenkin jatkossa estämään hopeashampoon käytöllä, Loreal Professional sarjan hopeashampoossa on todella voimakas pigmentti ja olenkin tykännyt siitä käytössä ihan älyttömästi! Nelli suositteli käyttämään hopeashampoota mielummin kerralla suuren määrän ja antaa sen vaikuttaa hiuksessa hyvän aikaa, kuin pesemällä hiusta hopeashampoolla jatkuvasti.
"Ennen"-kuvia katsomalla ei varmaan kenellekään jää epäselväksi, miksi oli tukkakriisi! Lisäksi näissä kuvissa hiuksiani ei ole laitettu mitenkään. Saavuin lähes suoraa lentokentältä ja kuontalo on sen mukainen.
Väsymys näkyy kieltämättä myös kasvoilta! Luksusta on päähieronta ja hiustenpesu jonkun muun tekemänä, kampaajakäynnin parhaita hetkiä! <3 snapchatissa löydät mut nimimerkillä veera127
Leikkaus ja viimeistely, lopputulos on erittäin onnistunut! Nelli taikoi taas nopeasti tosi kivat kiharat. Nää hiukset vilkkui jo jonkin verran mun edellisessä postauksessa salilta, sillä suoraa kampaajalta matka jatkui pt:n kanssa treenailemaan.
Loppuun vielä vilautus Nellin kädenjäljestä, kun penkkiin istahtaa mies! Lopputulos näytti hyvältä niin minun, kuin Laurinkin silmään! Tässä kuvassa vielä viimeistely kesken.
Vuosi on alkanut kiireisesti koulun merkeissä, tentit painaa päälle, töitä on ollut ihan kivasti ja potilashommia riittää koululla vaikka muille jakaa! Ehkä seuraavan kerran kampaajan käsittelyyn ehdin ennen päätösjuhlaa keväällä. Kiitos taas Nellille uudesta lookista. :)
-V
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Oulu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. helmikuuta 2017
keskiviikko 25. tammikuuta 2017
Zinzino test results
Zinzino, läpäisit testini. Kerroin aiemmin, kuinka uuden yhteistyön merkeissä olen ottanut käyttöön Zinzino kalaöljyn. Otimme kuivaverinäytteen, josta analyoisemme rasvahappotasapainoni. Kriittisyyteni oli korkealla, jo aiemmin blogitestissäni heitin ilmaan kysymyksiä, jotka epäilyttivät minua. Sain kaikkiin kysymyksiini vastaukset, jotka alla. (rullaa alas, jos teoria ei kiinnosta ja haluat tietää mitä tuloksia sain toisesta testistäni)
"1.) Kuivaveritestaus
Kuivaveritestimenetelmää on käytetty jo 1960-luvulta lähtien ja sitä käytetään nykyään
maailmanlaajuisesti muun muassa vastasyntyneiden lasten harvinaisten aineenvaihduntasairauksien seulonnassa. Kuivaveritestin etuja ovat muun muassa näytteessä tarvittavan veren määrän vähyys verrattuna perinteiseen verinäytteeseen, helppo näytteen otto sekä vaivattomampi kuljetus ja säilöntä. Paperissa, mihin verinäyte otetaan, on hapettumisenestoainetta suoja-aineena. Näyte säilyy kymmeniä päiviä.
Zinzino BalanceTest on kehitetty norjalaisen BioActive Foods AS:n toimesta yhdessä Milanon ja Trondheimin yliopistojen kanssa.
Yleistä tietoa kuivaveritestistä ja kuivaveritesteihin liittyvistä tutkimuksista:
http://www.spotonsciences.com/dbstechnology/
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CCMQFjAA&url=http://www.researchgate.net/profile/Kristian_Liland/publication/224808258_Relating_fatty_acid_composition_in_human_fingertip_blood_to_age_gender_nationality_and_n-3_supplementation_in_the_Scandinavian_population/links/09e4151249bb8a09d3000000.pdf&ei=Y_DmVKzJNcWHygPj2oCIAg&usg=AFQjCNH3cLTJOpt2LlSlavbYctNN-b_lMg&sig2=CjrKrA4c3K-lZa1wFOhhEA&bvm=bv.86475890,d.bGQ
http://www.1life63.com/en/research-recommended-literature-omega-6-omega-3-ratio-publications-by-dr-artemis-simopoulos/publications-by-dr-artemis-simopoulos
Infoa VITAS:n sivuilta kuivaveritestauksesta:
http://www.vitas.no/services/dried-blood-spots
2. ) Tutkimuksia omega-6/omega-3-tasapainon merkityksestä:
Kuuluisin ”omega-tutkija”on Simopoulos, mutta netistä löytyy todella suuri määrä tutkimuksia omega 3/6 suhteesta. Näihin tutkimuksiin viittaa myös viralliset WHO:n suositukset omega 3/6 suhteesta – ei siis ole Zinzinon keksimä juttu.
3.) Hinta
Yhden testin hintahan on verkkokaupassa 109e. Kun asiakas tilaa tämän asiakastarjouksen hintaan
149e, sisältää se 2 testiä, 2 isoa pulloa öljyä ja matkapulloa. Tämän jälkeen ”projekti” kestää 6kk,
ja yhden pullon hinta on vain 29e. Yksittäin tilattuna öljy maksaa 47e. Asiakas siis voi halutessaan tilata yksittäisiäkin pulloja, mutta näin se on kalliimpaa. Kannattaa siis aina tehdä 6-12kk tilaus, näin tuotteet saa halvemmalla.
On totta, että edullisempia tuotteita varmasti on markkinoilla. Mutta tehoavatko ne ? Ja mikä on niiden EPA/DHA määrä. Ja toisaalta niitähän ei voi suoraan verrata keskenään, koska sillä on merkitystä miten tuote imeytyy.
Monien valmisteiden EPA- ja DHA-pitoisuudet ovat hyvin alhaiset ja toisaalta kalaöljyn rasvahapot ovat herkkiä härskiintymään jolloin ne muodostavat peroksideja, aldehydejä ja ketohappoja. Usein valmisteet voivat myös sisältää vierasaine- tai raskasmetallijäämiä. BalanceOil on puhdas valmiste, jonka rasvahapot on suojattu luontaisesti extra-neitsytoliiviöljyn polyfenoleilla. Neitytoliiviöljy toimii antioksidanttina ja takaa öljyn turvallisen ja tehokkaan imeytymisen kehossa. Teho on myös testein osoitettu.
Ja toisaalta - oli käytössä sitten mikä tahansa omega 3 tuote, kannattaisi ainakin varmistaa Zinzinon tarjoamalla testillä, onko tuote toimiva. Se on hyvä juttu että tähän tuotteeseen on uskallettu liittää testaus, koska tiedetään että tuote toimii jos käytät sitä oikein :-)
4.) "Mielenlujuusindeksi"
Itseäkin hieman naurattaa tämä termi. Ennen nimi oli ”henkisen vahvuuden indeksi”.
Termi on hieman huono.
Henkisen vahvuuden indeksi kuvastaa mielialan ja tajunnan tasoa. Tavoitearvo 1:1. Henkisen vahvuuden indeksi mitataan omega-6 arakidonihapon (AA) ja omega-3-rasvahappojen (EPA+DHA) suhteesta. Epätasapaino vaikuttaa hermosignaalien rakenteisiin. Tällainen epätasapaino voi olla tärkeä tekijä psykologisten oireiden yleistymiseen aikuisväestössä. Näitä ovat mm. väsyneisyys, levottomuus, stressi, heikentynyt keskittymiskyky, ruokahaluttomuus, univaikeudet sekä energian puute.
Lapsuus- ja vanhuusikä ovat kaksi kriittistä ja haavoittuvaa elämänvaihetta kun veren omega-3:n EPA ja DHA ovat erityisen tärkeitä oikealle aivotoiminnalle. Näissä elämänvaiheissa omega-3:n puutos liittyy vahvasti oppimiseen ja muistiin kuten myös mielialaan. "
Kuten ylälaidan valinnasta huomaa, väitin, että olen käyttänyt balance öljyä ja silti tulokseni ovat tällaiset. Testin käytössä ei siis huiputeta ja "keksitä" tuloksia sen perusteella, miltä niiden tässä vaiheessa kuuluisi näyttää. Testiä vertaamalla voi myös havaita, että tulokset ovat niin lähellä aiempia tuloksiani, että todennäköisesti niitä on ihan oikeasti analysoitu, eikä vain heitetty hatusta jotain numeroita.
Nyt kun tiedän testin olevan luotettava, olen paljon enemmän innoissani kalaöljystä. Aion oikeasti alkaa käyttää nyt tuotetta ja toivon huomaavani myös vaikutuksia. Normaalisti lorautan sopivan määrän öljyä aamuisen viherpirtelöni joukkoon. Testin myötä olen alkanut miettiä, että olisipa kiva kun voisi testata muitakin lisäravinteita tai ravintolisiä, joita käytän. Esim lihaskasvua tukeva BCAA olisi todella kiva laittaa testin alle, näkyykö se oikeasti missään vai meneekö rahani taivaan tuuliin.
Lisää Zinzinosta täällä. Voit myös ottaa yhteyttä minuun, jos haluat Zinzinon jälleenmyyjän kertovan sinulle enemmän tai haluat testauttaa itsesi.
Zinzino, you passed my test. I told you guys earlier how I started a new co-operation with Zinzino by using their fish oil product. We took a dry blood sample which was analyzed and my fatty acid balance was defined. I was beyond critical, and mentioned couple of my concernes in the earlier blogpost. I got good answers to all my questions (below). (Scroll down if you want to skip the theory and go to the results).
” 1) Dry blood sample
Dry blood testing has been used since the 1960’s and is still used world wide for example to test newborns rare metabolic disorders. Dry blood testings advantages are the small amount of blood needed compared to normal blood samples, also easy sample taking, transporting and containing. In the paper, where the blood is taken, are antioxidants as a preservatives and the sample will last several days.
Zinzino BalanceTest has been developed by BioActive Foods As together with the universitys of Milano and Trondheim.
More about dry blood testing :http://www.spotonsciences.com/dbstechnology/

2) The trueth behind omega 6/ omega 3 ratio:
The most famous omega-researcher is Simopoulos, but the internet is full of researches about the omega6 omega3 ratio. Also the official recommendations of the WHO refer to this. So this is not ssomething Zinzino came up with.
3) The price
One test costs 109€ online. When customer orders this customer offer for the price 149€ it includes 2 tests, 2 big fish oil bottles and a smaller travel bottle. After this the project lasts for 6 months and one bottle is only 29€. Without the 6kk project, one bottle is 47€. So it is possible to order single bottles but it gets expencive. It is alwyas worth the money to make a 6-12 month deal.
It is true that cheaper products are on the market. But do they really work? And what is the EPA/DHA amount? And in the other hand, these products can’t be compared directly, because the way the product absorbs pays an important role.
The EPA and DHA amounts in many products are really low and in the other hand fatty acids from the fish oil are sesitive for oxidation. In many cases the fish oil products contain heavy metal traces or other remnants, Zinzino fish oil istead is pure and the fatty acids are protected naturally with extra virgin olive oil polyphenols. Olive oil works as an antioxidant and guarantees safe and efficient absorbation. The effect is proven.
No matter what fish oil product is used, i is recommended to test it with zinzino. The test just proves that Zinzino trusts it product and is willing to put it into a test.
4) Mental strength index
Even I have to laugh a bit to this term. The term is a bit weak.
But what the term describes is the level of mood and consciousness. The target value is 1:1. Mental strength index is measured from the ratio of omega-6 Arachidonic Acid (AA) and omega-3 fatty acids (EPA+DHA). Imbalance affects the structure of the neural signals and may be a major factor in the increase of psychological symptoms in the adult population. Some of these symptoms are tiredeness, anxious, stress, sleeping difficulties, loss of appetite and lack of energy.
Childhood and older people are in a critical age when it comes to the right level of omega 3:s in the system. The lack of omega 3 fatty acids is associated with learning difficulties, memory problems and mood changes. ”
That was impressive but the best answer to all my hesitation and questions was the other dry blood sample I took few weeks ago. The test was ment to do after 120 using the product. I took the sample by myself at home, and took it to the post office the same day. With a fast google search I found out that someone took the other test without using the product and all the results were green. Well, I decided to try the same thing. If all my answers were green I would have known the test is fake, since I haven't changed anything in my eating (without the christmas holidays and new year). If I had used the product and all the answers would have been green, I wouldn't have been surprised, since that is what the customer wants to see and Zinzino wants to offer. I claimed that I used the product and took the test and the results were the same they were the first time! YES! Now I can say I trust the test. Here are my latests results, which are almost the same as my first results.

Kaikkein parhaan vastauksen epäilyksiini sain kuitenkin tekemällä toisen kuivaveritestin, joka oli tarkoitus tehdä 120päivän jälkeen tuotteen käytön aloituksesta. Otin testin itse kotona, ohjeiden mukaan sekä myös postitin sen itse. Zinzinoa nopeasti googlettamalla saattaa törmätä erilaisiin kyseenalaistuksiin, vastaaviin omieni kanssa. Luin jopa jostain, että joku oli tehnyt testin uudelleen käyttämättä valmistetta ja badaaam, tulokset olivat olleet vihreitä. No, päätin testata samaa. Jos olisin käyttänyt tuotetta tunnollisesti ja tulokset olisivat olleet vihreitä, en olisi yllättynyt. Senhän tuloksen asiakas haluaa nähdä ja Zinzino tarjota. Sen sijaan tein testin ja väitin käyttäneeni tuotetta, vaikka todellisuudessa olen jatkanut ruokailuja samaan tuttuun tapaan ilman kalaöljylisää. (Totta kai aina tapahtuu pieniä muutoksia, ja joulu ja uusi vuosikin oli välissä sekoittamassa, kuitenkin pääosin samalla ruokavaliolla). Tämä tapa voi tuntuta jostain tyhmältä, miksi haluaisin heittää hukkaan toisen testin... Noh, nyt luotan testiin. Arvoni ovat suunnilleen samat kuin ensimmäisessäkin testissä.
Tässä uudet tulokseni
Kuten ylälaidan valinnasta huomaa, väitin, että olen käyttänyt balance öljyä ja silti tulokseni ovat tällaiset. Testin käytössä ei siis huiputeta ja "keksitä" tuloksia sen perusteella, miltä niiden tässä vaiheessa kuuluisi näyttää. Testiä vertaamalla voi myös havaita, että tulokset ovat niin lähellä aiempia tuloksiani, että todennäköisesti niitä on ihan oikeasti analysoitu, eikä vain heitetty hatusta jotain numeroita.
Nyt kun tiedän testin olevan luotettava, olen paljon enemmän innoissani kalaöljystä. Aion oikeasti alkaa käyttää nyt tuotetta ja toivon huomaavani myös vaikutuksia. Normaalisti lorautan sopivan määrän öljyä aamuisen viherpirtelöni joukkoon. Testin myötä olen alkanut miettiä, että olisipa kiva kun voisi testata muitakin lisäravinteita tai ravintolisiä, joita käytän. Esim lihaskasvua tukeva BCAA olisi todella kiva laittaa testin alle, näkyykö se oikeasti missään vai meneekö rahani taivaan tuuliin.
Lisää Zinzinosta täällä. Voit myös ottaa yhteyttä minuun, jos haluat Zinzinon jälleenmyyjän kertovan sinulle enemmän tai haluat testauttaa itsesi.
Zinzino, you passed my test. I told you guys earlier how I started a new co-operation with Zinzino by using their fish oil product. We took a dry blood sample which was analyzed and my fatty acid balance was defined. I was beyond critical, and mentioned couple of my concernes in the earlier blogpost. I got good answers to all my questions (below). (Scroll down if you want to skip the theory and go to the results).
” 1) Dry blood sample
Dry blood testing has been used since the 1960’s and is still used world wide for example to test newborns rare metabolic disorders. Dry blood testings advantages are the small amount of blood needed compared to normal blood samples, also easy sample taking, transporting and containing. In the paper, where the blood is taken, are antioxidants as a preservatives and the sample will last several days.
Zinzino BalanceTest has been developed by BioActive Foods As together with the universitys of Milano and Trondheim.
More about dry blood testing :http://www.spotonsciences.com/dbstechnology/
http://www.google.fi/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=1&ved=0CCMQFjAA&url=http://www.researchgate.net/profile/Kristian_Liland/publication/224808258_Relating_fatty_acid_composition_in_human_fingertip_blood_to_age_gender_nationality_and_n-3_supplementation_in_the_Scandinavian_population/links/09e4151249bb8a09d3000000.pdf&ei=Y_DmVKzJNcWHygPj2oCIAg&usg=AFQjCNH3cLTJOpt2LlSlavbYctNN-b_lMg&sig2=CjrKrA4c3K-lZa1wFOhhEA&bvm=bv.86475890,d.bGQ
http://www.1life63.com/en/research-recommended-literature-omega-6-omega-3-ratio-publications-by-dr-artemis-simopoulos/publications-by-dr-artemis-simopoulos
2) The trueth behind omega 6/ omega 3 ratio:
The most famous omega-researcher is Simopoulos, but the internet is full of researches about the omega6 omega3 ratio. Also the official recommendations of the WHO refer to this. So this is not ssomething Zinzino came up with.
3) The price
One test costs 109€ online. When customer orders this customer offer for the price 149€ it includes 2 tests, 2 big fish oil bottles and a smaller travel bottle. After this the project lasts for 6 months and one bottle is only 29€. Without the 6kk project, one bottle is 47€. So it is possible to order single bottles but it gets expencive. It is alwyas worth the money to make a 6-12 month deal.
It is true that cheaper products are on the market. But do they really work? And what is the EPA/DHA amount? And in the other hand, these products can’t be compared directly, because the way the product absorbs pays an important role.
The EPA and DHA amounts in many products are really low and in the other hand fatty acids from the fish oil are sesitive for oxidation. In many cases the fish oil products contain heavy metal traces or other remnants, Zinzino fish oil istead is pure and the fatty acids are protected naturally with extra virgin olive oil polyphenols. Olive oil works as an antioxidant and guarantees safe and efficient absorbation. The effect is proven.
No matter what fish oil product is used, i is recommended to test it with zinzino. The test just proves that Zinzino trusts it product and is willing to put it into a test.
4) Mental strength index
Even I have to laugh a bit to this term. The term is a bit weak.
But what the term describes is the level of mood and consciousness. The target value is 1:1. Mental strength index is measured from the ratio of omega-6 Arachidonic Acid (AA) and omega-3 fatty acids (EPA+DHA). Imbalance affects the structure of the neural signals and may be a major factor in the increase of psychological symptoms in the adult population. Some of these symptoms are tiredeness, anxious, stress, sleeping difficulties, loss of appetite and lack of energy.
Childhood and older people are in a critical age when it comes to the right level of omega 3:s in the system. The lack of omega 3 fatty acids is associated with learning difficulties, memory problems and mood changes. ”
That was impressive but the best answer to all my hesitation and questions was the other dry blood sample I took few weeks ago. The test was ment to do after 120 using the product. I took the sample by myself at home, and took it to the post office the same day. With a fast google search I found out that someone took the other test without using the product and all the results were green. Well, I decided to try the same thing. If all my answers were green I would have known the test is fake, since I haven't changed anything in my eating (without the christmas holidays and new year). If I had used the product and all the answers would have been green, I wouldn't have been surprised, since that is what the customer wants to see and Zinzino wants to offer. I claimed that I used the product and took the test and the results were the same they were the first time! YES! Now I can say I trust the test. Here are my latests results, which are almost the same as my first results.
As you can see form the choice I made in the up left corner, I claimed that I used the product for 120days and still my results look like this. What this means to me is that they don't just come up with the results I want to see. And by comparing these results to my earlier ones you can see how close they are to each other, it means they actually analyzed the sample and didn't come up with random numbers.
Now that I know I can trust the test I'm much more excited about the Zinzino balance oil. I'm actually going to start using it now in my daily basis and I hope to see some changes in my body or mind too. After the test I've started to think how cool it would be to test some other supplements I'm using. For example the BCAA-prduct I use, does it really work?
More about Zinzino here.
-V
Tunnisteet:
dry blood sample,
fish oil,
health,
kalaöly,
kuivaverianalyysi,
omega 3,
omega 6,
Oulu,
rasvahappotasapaino,
rasvahappotestaus,
test results,
testitulokset,
zinzino,
zinzino balance
perjantai 16. joulukuuta 2016
Viimeinen vuosi hammaslääkiksessä
Viides opiskeluvuosi hammaslääkiksessä. Huh. Tämä teksti on ollut tarkoitus kirjoittaa koko syksyn, ehkä opiskelujen kuormittavuudesta parhaiten kertookin juuri se, että postaus on ulkona vasta nyt, joululomalla. Takana on 4,5 vuotta hammaslääkistä, loppusuora häämöttää.
Minä olen nyt 25-vuotias, pian valmis hammaslääkäri. Jotenkin ihan hurjaa, että tämä koulu on kohta ohi ja etten koko 25 vuoden aikana ole paljoa muuta tehnytkään kuin opiskellut. Ensin peruskoulut, lukio, valmennuskurssi ja lääkis. Lääketieteellinen pääsykoe ei ole sieltä helpoimmasta päästä. Valmennuskurssin käyminen valmistaa hyvin siihen rytmiin, mitä myös hammaslääkiksessä kannattaa ylläpitää. Kannattaisi.. Kukapa meistä ei jättäisi asioita viime tinkaan aina joskus.
Meillä Oulun hammaslääkiksessä luennot ovat pakollisia, vaatimukset potilastöissä ovat korkeita ja lopputentit ovat haastavia. Ja kun yhdestä tentistä selviää, on toinen tentti jo muutaman viikon kuluttua. En oikeastaan tiedä, miten saisin tämän viimeisen vuoden kuulostamaan tekstissä niin rankalta kuin se oikeasti on. Ainakin kun vertaa opiskelua muihin aloihin ja myös muihin hammaslääkiksiin, tuntuu välillä siltä, että meitä rangaistaan jostain, halutaanko meistä viimeisetkin mehut pihalle ennen valmistumista. No, positiivista on se, että Oulusta valmistuneita hammaslääkäreitä arvostetaan kentällä. Juttelin nopeasti yhden viime vuonna Oulusta valmistuneen hammaslääkärin kanssa, on kuulema outoa kun voi käydä vain töissä. Stressi on murrososa siitä, mitä se opiskeluaikana on, illat ovat vapaat, joskus on jopa sellainen "ei ole mitään tekemistä" -hetki.
Jotenkin tästä kaikesta kuitenkin selviää. Aina yksi tentti ja potilas kerrallaan eteenpäin. Muutama työpäivä joka viikko, välillä kaupassa, välillä hammaslääkärinä. Välillä on ihanaa leikitellä ajatuksella, että jättäis koko homman kesken, Jos vain kävisinkin kaupan kassalla töissä tai vaikka jakaisin postia. Elämä olisi ihanan stressitöntä. Tai mitä jos vaihtaisikin hoitajapuolelle, ojentaisi instrumentteja ja imuroisi sylkeä, kun toinen tekisi työn. No, nämä ei joka tapauksessa ole suuntia mihin lähtisin, tämä ei ole hetki milloin saa luovuttaa vaikka rankkaa onkin.
Joskus alkaa jopa ärsyttää, kun joku puhuu siitä, miten on rankkaa. Rankkaa käydä töissä tai vaikka ihan töissä ja salilla. Tottakai jokainen meistä kokee asiat erilailla, ja jokainen tavallaan on oikeutettu stressaamaan omista asioista ihan millä levelillä tahansa. Mutta kuten varmaan joka ikisessä tekstissäni toitotan, asioita kannattaa aina katsoa myös hieman eri kantilta. Onko työsi rankkaa? Mulla työpaikkoja on kolme. Onko opiskelu rankkaa? Kokeileppa Oulun hammaslääkistä. Onko perheessä riitoja? Kun ehtis edes näkemään perhettä joskus, niin vois riidellä. Silti minäkin yritän pysyä optimistisena, ja onnistunkin siinä ihan hyvin. Minä opiskelen kuitenkin arvostettua ammattia, minulla on työpaikka (tai kolme), minulla on ihania ystäviä ja kaikesta stressistä huolimatta porskutan jotenkin eteenpäin. Aina on jotain hyvää edessä mitä odottaa, aina on jotain minkä avulla jaksaa. Asioiden priorisoiminen helpottaa myös arjessa paljon. Ystävät ymmärtää, kun sanon että luen tenttiin. Työpaikalla ollaan joustavia sen suhteen, mitä vuoroja voin tehdä. Asioilla on tapana järjestyä.
On opiskelussa positiivisiakin puolia. Meillä on klinikkasalin yhteydessä pieni lepo/kahvinurkkaus, jossa parannetaan maailmaa, kehitetään hammaslääketiedettä ja ratkotaan ihmissuhdeongelmia. Kun opiskelu jää uskon, että päivittäinen tuttavapiiri kutistuu aika nopeasti. Näin isoa "työyhteisöä" on hankalaa löytää. Työhön ei myöskään kuulu spontaanit kaupunkikierrokset kesken päivän tai se onnen tunne siitä, kun luento loppuukin puoli tuntia etuajassa. Kyllä opiskelua tulee varmasti jossain vaiheessa ikävä, ja ehkä silloin on erikoistumisen aika. Mutta nyt parasta olisi lukea kirja ilman omantunnontuskaa siitä, että pitäisi lukea parodontologiaa tai kariologiaa. Parasta olisi saada omalle tekemiselle rutiinia ja toisaalta saada myös sellainen toimeentulo, että elämä siltäkin osin helpottuisi.
Vielä vähän siitä, mitä me viimeisenä vuonna hammaslääkiksessä tehdään. Viikossa meillä on neljä klinikkavuoroa, joilla voimme periaatteessa tehdä mitä vain. Meillä on tietyt tavoitteet paikkojen, juurihoitojen, proteesien jne suhteen. Monilla viimeinen vuosi painottuu paljon protetiikan tekemiseen ja kaikkeen mitä siihen kuuluu, niin myös minulla. Lisäksi meillä on luentoja ja lopputenttejä. Lopputenttejä on ollut syksyn lukukaudella noin kolmen viikon välein. Lopputentit ovat kaikista isoista hammaslääketieteen oppialoista. Luennot ovat olleet usein syventäviä oman alan luentoja tai yhteisiä luentoja lääkisopiskelijoiden kanssa esim infektiosairauksista. Sitten kun lukemiselta, töiltä ja koululta ehtii, olis tehtävänä vielä syvärit eli syventävä tutkielma (vähän kuin kandi tai gradu muilla aloilla). Ja kyllä, käyn edelleen myös salilla.
Nyt olen kuitenkin lomalla, lataan akkuja että jaksan painaa taas kevään. Käyn kyllä töissä lomalla, mutta sehän on helppoa ;)
Ihanaa joulunodotusta!

keskiviikko 4. toukokuuta 2016
Poran toisella puolen - On the other side of the drill
In english below
Olenkohan minä kontrollifriikki, vai liittyisikö tämän päivän ja muutaman aiemman kokemuksen ongelmat siihen, että minulla onkin vaikeuksia luottaa ihmisiin? Tänään hammaslääkärin tuolissa opin itsestäni uusia asioita, tai ainakin sain varmistusta siihen, miksi joskus reagoin niin epäveeramaisella tavalla. Tällä kertaa hammaslääkärin vastaanotolla toimin siis potilaan roolissa. Noin vuosi sitten otimme tarkempaa kariesdiagnostiikkaa varten minulta bitewing röntgenkuvat, joista löytyikin kiilteen alta kaksi reikää.Reiät ovat olleet siellä todennäköisesti useita vuosia ja edenneet hitaasti dentiinissä kiilteen kovettuessa ja remineralisoituessa uudelleen. Hampaat, joista kariesta löytyi, ovat olleet oireettomat, mitä nyt silloin tällöin olen tuntenut pienen vihlaisun esimerkiksi jotain kovaa pureskellessa. Joka tapauksessa, tänään oli sitten aika paikata toinen näistä rei'istä.
Muutamien viimevuosien aikana olen alkanut huomata, että minulla on jonkinlaisia luottamusvaikeuksia. Erityisesti, jos minulla ei ole tilanteeseen näkökontrollia. Esimerkiksi taaksepäin kaatuminen niin, että joku ottaa kiinni on nykyään todella haastavaa, monen varmistuksen ja harjoituksen takana. Pienenähän tätä tehtiin vähän väliä. Ehkä kävi niin, että joku kerta joku jätti ottamatta kiinni ja menin kolisten lattialle, heh. En tiedä, mutta nykyään pysyn mielummin tukevasti omilla jaloillani. Huomasin tämän näkökontrolli-luottamusasian myös viime Thaimaan reissullani. Olin matkalla Koh Samuilta Full Moon pippaloihin viereiselle saarelle. Saarelle mentiin veneellä keskellä yötä. Satamasta lähtiessämme oli ihan tyyntä ja valoakin jonkin verran tarjolla. Mutta kun vene saavutti avoveden, muistan kuinka rystyset valkeina puristin veneen kaidetta ja toivoin vain, että pääsisin ehjänä perille. Aallokko oli iso, vene hyppi aaltojen tahdissa ja näkyvyys eteenpäin oli nolla, vain etäisesti näkyvät saaren valot, johon olimme matkalla. Tiesin kyllä, että veneenkuljettaja oli ajanut saarien väliä samalle illalle jo monta kertaa, hän tiesi reitin ja oli varman oloinen otteissaan. Niin typerältä kuin se ehkä kuulostaakin, en usko, että minulla olisi ollut mitään ongelmia, jos olisin itse pytynyt venettä ohjaamaan, silloin on se tunne, että asia on omissa käsissä, omassa kontrollissa. Saarelle päästessämme taisin olla melkoisen tovin ihan hiljaa, pienimuotoisessa shokissa. Hengissä selvittiin kuitenkin ja paluumatka ei ollut läheskään niin töyssyinen.
Kun hammaslääkäri tekee toimenpidettä potilaan suussa, potilaalla ei ole juuri minkäänlaista käsitystä siitä, mitä todella tapahtuu. Tänään opiskelukaverini paikkasi toisen rei'istäni ja yhtään vähättelemättä, olin aivan kauhuissani. Minun hampaita ei ole ikinä tarvinnut porata, olen kyllä ravannut lapsena hammaslääkärissä muista syistä, hampaita on myös poistettu, mutta ikinä en ole kokenut sitä, miltä poraaminen tuntuu. En pidä itseäni mitenkään kipuherkkänä ja käytimme paikallispuudutettakin. Jopa kaverini sanoi, että "et vaikuta sellaiselta ihmiseltä, joka ei kestäis kipua, esim poraamista". No en olekaan, eikä minua sattunut, kaikki ongelmat taisi olla enemmän pään sisällä. Minulla ei ole myöskään ollut mitään luottamusongelmia lääkäreiden suhteen, mutta mitä ihmettä tänään sitten tapahtui?
Puudutuksen pistämisen aikana, olin vielä henkisesti suhteellisen järkevä. Taisin kuitenkin varmistaa, että kaikki menee niinkuin pitää, on oikea pistokohta, neula jne. Tilanne oli varmasti hammaslääkärinä toimivalle kaverillenikin hankala, työskentely kontrollifriikin kanssa ei välttämättä ollut se kaikkein mieluisin kokemus. Tietenkin minun olisi pitänyt luottaa häneen, hän on paikannut hampaita monen monta kertaa aiemminkin eikä minun neuvot ja kysymykset tehneet paikkaamisesta varmaan yhtään sen helpompaa, anteeksi siitä. Minulle on ilmeisesti todella hankalaa vain luottaa johonkin, joka tekee suussani peruuttamatonta porausta ilman, että näen, mitä tapahtuu. Kuulin vain äänet ja tunsin sen kauhean poran tärinän, keskeytin joka välissä varmistaakseni tilanteen, ettei nyt olla liian syvällä tai tehdä pulpaperforaatiota. Olin varmasti ärsyttävä ja hankala potilas, mutta on meillä hammaslääkäreilläkin tällaisen potilaan hoitotilanteessa parantamisen varaa.
Ensinnäkin, on tärkeää aistia potilaan tuntemukset, milloin potilas on pelokas tai esim. todella halukas tietämään kaikki hammaslääkärin tekemät työvaiheet. Toisaalta kaikille hammaslääkärin potilaille voin sanoa vinkkinä, että kertokaa rohkeasti hammaslääkärille, mitä haluatte hänen kertovan. Kaikki eivät halua tietää yhtään mitään, osa kuulee mielellään jokaisen vaiheen ja yksityiskohdan. Avatkaa siis vastaanotolla sanainen arkkunne, jos hammaslääkäri ei hoksaa tätä kysyä, näin saatte varmasti itselle mieluisampaa hoitoa. Aion itse tästä lähtien ottaa asian paremmin huomioon, mikäli potilas kamppailee vastaavanlaisten ongelmien kanssa. Pelokkaan tai kontrollifriikin potilaan hoidossa kannattaa olla varovainen vitsien kanssa. Tämän päivän kokemuksen perusteella voin sanoa, että ei ole hauska heitto hammaslääkäriltä sanoa, että "porasin väärään hampaaseen" tai "karies menee niin syvälle, että tämä hammas menee juurihoitoon" jos se ei oikeasti ole asian laita. Potilaalla ei voi olla minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka syvä reikä on kyseessä tai edes, että mihin hampaaseen lääkäri poraa, jos alue on puudutettu. Ja oikeasti potilaalla ei tarvikaan olla asioista mitään hajua, riittää että luotto hammaslääkäriin on olemassa. Vaikka kyseessä olisi maailman pienin kiilteen läpäissyt reikä, älä hammaslääkärinä liioittele asiasta tai väännä siitä vitsejä. Funny, not funny. Pyritään me tulevat hammaslääkärit tai jo ammattielämässä olevat, pitämään faktat faktoina, olemaan totuudenmukaisia ja potilaan luottamuksen arvoisia.
Enkä minä nyt sano, etteikö vitsailu olisi hammaslääkärin luona ok. Totta kai se on! Vitsien kanssa kannattaa vain olla varovainen, toisen tilasta tai sairaudesta vitsailu ei ole järkevää tai hauskaa. Ei ainakaan minulle olisi, mikäli en voi nähdä, miten asian todellinen laita on. Tämä on kyllä varmasti ihan hyvä yleispätevä ohje kaikille terveydenhuollon ammattilaisille. Parhaimmillaanhan vitsailu voi tietenkin vapauttaa tunnelmaa ja saada potilaan rentoutumaan, ehkä vitsien ei kuitenkaan tarvitse liittyä millään lailla hampaisiin tai hoidettavaan sairauteen.
Toisena vinkkinä hammaslääkärikollegoilleni voisin sanoa, että jos potilas haluaa tietää, mitä vaiheita toimenpiteen aikana tehdään, et voi varmastikaan kertoa liikaa. Vaikka yksinpuhelu tuntuukin vähän hölmöltä ja poran käyttämisen mainitseminen joka kerta voi tuntua turhalta, voi se silti olla potilaalle todella tärkeää. Tämä on niitä hetkiä, kun monologiin kannattaa panostaa.
Kokemus poran toisella puolen oli silmiä avaava. Opin jotain itsestäni ja uskon, että pystyn nyt hoitamaan potilaitani entistä paremmin.
Am I a control freak or do I just have trust issues? I learnt something about myself today at the dentist. This time I was the patient. About a year ago we took bitewing x-rays to see if I had any cavities under the enamel. We found two cavities that have been there probably 10 years. I haven't had any symptoms and the enamel was hard and remineralisized. Maybe I didn't pay enough tension on brushing while I was a kid. Anyway, today was the time to fill and drill one of these cavities.

![]() |
| After some drilling |

In the past couple years I've started to realize that I seem to have some kind of trust issues when I don't have an eye-control over what is going on. For example when I was in Thailand and on my way to Full Moon party in a crowded boat in the middle of the night, I was freaking out. First I was fine, we left from the harbor and the water was calm, but when we made it to more open water the boat started to jump up and down on the rhythm of the waves. I couldn't see a thing and I was just holding on the railing. In a situation like this I know I probably should and that I also could trust the driver, he has done it many times before and is calm himself. I've never had any fears when I've been holding the steering wheel myself, even though I'm not the best driver in the world, but then I can still feel the vehicle's movement. On the mainland I was shocked, and just stayed quiet for a while. The way back wasn't that bad either.
When someone is drilling your tooth, obviously you have no clue what is really going on. My friend drilled my tooth today and I was terrified. My teeth have never been drilled before, I've been to the dentist many times for other reasons, extractions too, but never ever have I felt what drilling feels like. I don't consider myself sensitive to pain, and we used local anesthesia too. Even my friend, who treated me, said that "you don't seem like someone who is very sensitive to pain". Well I am not, and I didn't even feel pain, just the tremor of the drill. Most of the problems were inside my head.
I've never really had trusting issues when visiting a doctor, but what happened today...? During the injection I was fine mentally, just making sure everything was going the way it was supposed to. This is probably a hard place for my friend too to work properly, he has done fillings many many times before me and I don't think giving advice made his working any easier. Sorry about that.To me it just seems to be super hard to trust someone doing irreversible work in my mouth when I can not see what is going on. I just heard the voices and felt the drill tremble, which was horrifying. I made sure in every turn that he has not reached the pulp or that he didn't go too deep. I was probably the most annoying patient he has ever treated, but at the same time there are things we dentists could do better when treating a patient like me.
First of all it's important to notice when the patient is really eager to know what is going on or when the patient is scared. It's important to all the patients to mention this thing too. What I'm going to pay more attention from now on is, that when patient seems scared or tells me something like this, I am going to handle it more gentle and be really careful whit my words. In a situation like this there is no room for jokes. Based on today's experience I can say that it's not funny to make a joke about reaching the pulp, or making a perforation. It's not funny to say "Oops, I just drilled wrong tooth" or "this cavity is never going to end" because the patient has no idea what there really is and what it looks like. Even though it would be the smallest cavity in the world, don't make jokes around it or exaggerate. Give facts, be honest and trustworthy.
I am not saying joking is not okay at dentists appointment, I'm just saying joking about someones condition is not funny, at least it wouldn't be for me when I really want to see what is happening and I can't. This is a good advice to any doctor actually, be careful with your jokes. Jokes can, at their best, free the atmosphere and make the patient more relaxed, but the jokes doesn't have to have anything to do with teeth.
The other thing is that some patients really want to know what you are doing next. I know it may feel stupid to the dentist to speak alone, to say every time the drill is going to be used or when it's time to move to the next phase. But it's a monologue worth keeping, and I don't think you can say 'too much' if the patient especially asked you to tell.
maanantai 25. huhtikuuta 2016
Spring and summer plans
Melkoinen kevät alkaa olla pian taputeltu. On kulunut jo neljä viikkoa siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Pahoitteluni tästä, työt ja koulu ajaa vaan joka mutkassa edelle. Kevät on ollut ehdottomasti yksi kiireisimmistä ikinä. Viime viikolla meillä on niin kutsuttu OSCE-tentti (an objective structured examination), joka on hyvin erilainen muihin tentteihin verrattuna. Tässä tentissä kohtasimme 12 erilaista hammaslääkärin työssä vastaantulevaa tilannetta. 12 rastilla oli ns. kliininen tilanne, jossa meidän täytyi osata toimia oikein (ei oikeita potilaita rasteilla). Monet kurssikavereistani olivat todella jännittyneitä, jälkeenpäin jopa opettajat sanoivat, että porukka on ollut poikkeuksellisen hermostunutta. Itse pystyin pysymään rauhallisena, rastit meni nopeasti ja pärjäsinkin mielestäni ihan kohtuudella. Tuntuu, että pienen paineen alla toimin ehkä jopa parhaiten. Otin rastit myös siltä kannalta, että tilanne oli hyvä tapa saada haaviin niitä asioita, missä olisi vielä oppimisen varaa.
Kaikki kaksitoista rastia testasivat eri osa-alueita hammaslääketieteessä. Nyt moni varmaan miettii, että "miten hammaslääketieteessä voi edes olla niin montaa osa-aluetta, eikö se ole vain poraamista ja paikkaamista?" Aihealueita, sen enempää ammattisanastoa avaamatta, olivat sosiaalihammaslääketiede, ensiapu, pedodontia, hygienia, ortodontia, parodontologia, endodontia, kariologia, suukirurgia, protetiikka, röntgendiagnostiikka sekä limakalvosairaudet. Rastilla jolta minä aloitin, oli annettu potilaan tiedot (kuvitteellinen potilas) ja hoitohistoria muutaman käynnin ajalta. Tarkoitus oli sitten vastata puhelimeen näiden tietojen lukemisen jälkeen. Hoidossa olleen miespotilaan vaimo soitti kysyäkseen, mitä miehelle oli hammashoidossa tehty. No, tietenkään toisen potilaan tietoja ei saa kertoa kenellekkään muulle, asia piti selittää puhelimeen ja sillä selvä. Varmaan suurin osa meidän kurssilla lörpötteli puhelimeen kaiken mahdollisen. Heh, en tiedä menikö jännityksen piikkiin sitten useimmilla, onneksi kuitenkin itse ymmärsin pitää suuni kiinni ja pyytää potilasta ottamaan itse yhteyttä, mikäli hoidon kulussa jäi jotain epäselvää. (Kenenkään potilastietoja ei ole siis oikeasti annettu eteenpäin vaan tilanne ja potilas olivat kuvitteelliset). Toisella rastilla eteen tuli painelu-puhalluselvytys. Kolmas rasti oli sitten 'boksin' (potilashoitohuoneen) siivoaminen normaalin paikkaustoimenpiteen jälkeen.
Olen aiemmin paljastanut, että tänä kesänä hammaslääkärin työt kutsuisivat minua Helsingissä. Tilanteisiin tuli kuitenkin muutoksia ja osittain olosuhteiden pakosta jäänkin sitten Ouluun. On jännittävää ja mukavaa päästä vihdoin tekemään työkseen sitä, mitä tässä ollaan jo monta vuotta opiskeltu ja harjoiteltu. Meitä hammaslääkäriopiskelijoita testataan monin tavoin ja OSCE-tentti on vain yksi vaatimus sille, että kesällä hammaslääkärinä työskentely on mahdollista. Vaatimuksia ovat mm. tietty määrä paikkoja ja juurentäyttöjä, hyväksytysti suoritettu hampaan näyttöpoisto sekä tarvittava määrä lausuttuja rtg-kuvia. Näissä vaatimuksissa on kuitenkin paljon eroja eri kaupunkien välillä Suomessa, mutta vielä enemmän eroja maiden välillä Euroopassa. Oulussa meillä on käsitykseni mukaan suurimmat luvut eri toimenpiteiden suhteen, mikä on hienoa mutta toisaalta myös stressaavaa. Työnantajat arvostavat sitä, että olemme tehneet potilastöitä paljon. Toisaalta kyllä monet kurssikaverini tuskailevat, että saavat tarvittavan määrän juurentäyttöjä tai paikkoja kesään mennessä. Itse olen onneksi saanut jo kaikki suoritteet kasaan ja voin ottaa loppukevään hieman rennommin keskittyä potilaisiin rauhassa ja suunnitella edessä häämöttävää lomaa. Kyllä.. LOMAA!!
Minulla jää yksi viikko koulun loppumisen ja töiden alkamisen väliin, joten mitäpä sitä muutakaan reissukärpäsen purema tekisi. Ei tainnut olla ensimmäinen (eikä ehkä viimeinenkään kerta), kun pakollisen luennon aikana päädyn varaamaan lennot. Tällä kertaa varasimme ystäväni kanssa lennot Tel Aviviin Israeliin. En malta odottaa, että pääsen näkemään vähän ison kaupungin elämää ja loikoilemaan rannalle. Viikon matka menee äkkiä, mutta tulee ehdottomasti tarpeeseen. Olen käynyt aiemminkin Israelissa mutta en ikinä Tel Avivissa. Hauskaa, jännittävää ja erilaista, can't wait!
What a spring! It's been four weeks since my last post, sorry about that. The spring has been without a doubt, one of the busiest periods during my studies. Last week we had so called OSCE examination (an objective structured clinical examination) which was different to all the other exams we've been through. In this exam we were in a 'normal clinical setting' facing different kind of patients (not real patients) and we had to know what to do. Many of my course mates were really nervous but I was able to relax and take it easy, I took it as a good way to learn if there was anything I still need to learn before working the first summer as a dentist.
In this test we had 12 different example tasks, all testing different categories of our studies. This test is the same for every dental school in Finland. Couple examples of about what we had to do. My first task was to read through one male patients records and then answer to phone when this patients wife called. Obviously we are not allowed to give any patients information to anyone but themselves, especially in the phone. So if a student gave information to this lady about his husband, the task was failed. If not, the task was passed. I passed this one, but I think most of my friends failed. Maybe it's because they were nervous and couldn't think clearly. Afterwards it's kinda funny. (Remember that no real information was given, these patients and the call was fake). '
My second task was an emergency situation and I had to give cardiopulmonary resuscitation to a patient. Third task was to clean a small reception room properly after patients visit.
I've said before that this summer I'll work in Helsinki but under the circumstances I had to reconsider my decision and I chose to stay in Oulu. I am excited to finally be able to do what I've been practicing. We are tested many ways, and the OSCE is just one of them. There is a huge difference between cities in Finland and even bigger difference between countries in Europe about how many fillings or extractions we need to have before being able to work 'alone'. I've heard that in Oulu we have the biggest numbers compared to others when it comes to all these performances. It's a good but also a stressful situation. Many of my friends struggle having enough root canal fillings or normal fillings under the short period of time. I'm in a lucky situation having them all already, so now I can just take it a bit easier, threat my patients at peace and wait for my vacation. Yes... Vacation!!
I'll have a week between the end of the semester and the start of the work. So, today, during compulsory lecture I booked flights to Tel Aviv with my friend. It was not the first time (maybe not even the last) when I book extempore flights during lectures. I am so super excited, and in a desperate need for this vacation. Even though it only lasts for a week we will have so much fun I think. And hopefully a good tan too. I've been in Israel before but not in Tel Aviv. I can't wait to see the big city and sunbath at the beach.

dentistry,
Israel,
Osce,
Oulu,
Oulun yliopisto,
studying,
Tel Aviv,
travelling
perjantai 11. joulukuuta 2015
Kurkistus minun kotiin - my new home
Lupasin ennen muuttoani kurkistuksen uuteen asuntooni. Nyt olen matkalla lomalle Thaimaahan, odottelen jatkolentoa Amsterdamin lentokentällä. Kameran muistista löytyy sen verran kuvia, että suurin osa kämpästä tulee katsastettua.
Minun kaksiossa on 58 neliötä, juuri sopivasti minulle ja Sisulle. Asunto on kaksikerroksinen, vanha mutta remontoitu kämppä hyvällä paikalla.
Yläkerran makkarissa on hillityt värit ja rauhallinen tunnelma! Varustukseen kuuluu muutama muuttomiehen unelma: piano ja tamminen sängynrunko.
Alakerrassa mun ehdottomia lempparijuttuja on valkea nahkainen sohva, korkea huonekorkeus sekä kunnostettu ja omin käsin maalattu pönttöuuni. Lapland Hotelsista inspiroituneena kävin myös ostamassa yhden lampaantaljan olkkaria koristamaan.
Uuni on lämpöä varaava ja ollut jo alkusyksystä heti käyttöönoton jälkeen melko ahkeralla käytöllä. Oikea tuli tuo ihanan tunnelman ja tuoksun.
Keittiössä on hyvin laskutilaa ja liitutauluseinä on kiva lisä muuten vaaleaan värimaailmaan.
Sisun kanssa viihdytään uudessa kodissa jo tosi hyvin, vaikka edelleen seiniltä puuttuu tauluja, sekä muutamia isompia juttujakin pitäisi vielä hankkia. Ehkä sitten loman jälkeen taas uudella innolla kiertämään huonekaluliikkeitä.

Portaiden alta on käynti vessaan ja kylppäriin. Valitettavasti niistä minulla ei ole ainuttakaan kuvaa, mutta remontoitu näppärä kokonaisuus sekin.
Sisun kanssa viihdytään uudessa kodissa jo tosi hyvin, vaikka edelleen seiniltä puuttuu tauluja, sekä muutamia isompia juttujakin pitäisi vielä hankkia. Ehkä sitten loman jälkeen taas uudella innolla kiertämään huonekaluliikkeitä.
-V
Tunnisteet:
amsterdam,
decore,
home,
interior,
koti,
makuuhuone,
olohuone,
Oulu,
pönttöuuni
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)