perjantai 12. elokuuta 2016

Still happily single?

Hieman syvällisimmistä aiheista kirjoittaminen ei aina luonnistu helposti. Näistä aiheista on kuitenkin eniten kiitelty ja jälkikäteen keskusteltu, joten jaan taas hieman ajatuksiani parisuhderintaman tapahtumista. Vaikka blogin puolella hiljaista on pitänytkin, ei se tarkoita ettenkö asioita pyörittelisi mielessäni, oikeita ongelmia, suhteita ja muuta.

Kysymysten "miksi olet sinkku" ja "miten edellinen parisuhteesi päättyi" jälkeen niitä on väistämättäkin jäänyt miettimään enemmän.
Miksi tosiaan..? Sanon usein että "Ei minulla ole aikaa seurusteluun" tai että "en etsi seurustelusuhdetta", no valettahan se on. Tottakai minulla on aikaa suhteelle, ei vain kelle tahansa miehelle. Tottakai etsin tavallaan seurustelusuhdetta, en vain kenen tahansa kanssa. Ihmisellä on kolme perustarvetta: ravinto, seksuaalinen tyydytys ja hyväksytyksi tulemisen tunne, tunne siitä, että on osa jotain. Sen enempää paneutumatta kahteen ensimmäiseen, jatkan kolmanteen, ehkä siihen kaikkein mielenkiintoisimpaankin. Tässä vaiheessa homma menee sitten deepiksi.. Ajatellaanpa esim itsemurhapommittajia tai muita terrori-iskujen tekijöitä. Luulenpa että moni on yhtä mieltä kanssani, kun väitän että suurin osa tällaisten iskujen tekijöisä on yhteiskunnasta eristäytyneitä, hylättyjä ja eksyksissä. Mutta jopa he haluavat tuntea olevansa tärkeitä, hyväksyttyjä ja arvostettuja. Tällaisen tunteen saamiseksi he ovat kuitenkin kääntyneet hyvin äärimmäiseen vaihtoehtoon. Selvästikään emme kaikki halua hyväksyntää ja arvostusta samoilta ihmisiltä, jotkut nauttivat ison ryhmän suosiosta, toisille riittäisi edes yksi ihminen. Jokainen kuitenkin haluaa ja tarvitsee edes yhden ihmisen, joka seisoo heidän takanaan, ymmärtää ja hyväksyy.

Ja kukapa olisikaan parempi tätä roolia toimittamaan, kuin kumppani? Perhe ja hyvät ystävät ovat tietenkin aina hyvä vaihtoehto. Heillä kuitenkin on usein se kumppani, ja auttamatta tilanteessa jää kakkoseksi. Ja oman kumppanin kanssa tietenkin onnistuisi myös perustarve nro 2:n hoito.

Jos kyseenalaistat ja epäilet väitettäni näistä perustarpeista, mieti millaista elämäsi olisi ilman kenenkään hyväksyntää. Se ajaisi vahvimmankin mielen hulluuden partaalle, saisi varmaan ajattelemaan kostoa tai jopa itsemurhaa. On vain tervettä ja järkevääkin haluta ja tarvita se oikea omaan elämään. Ei tietenkään sellaisella sairaan epätoivoisella tavalla. Alan pikkuhiljaa kuulostaa toivottomalta romantikolta (mitä en mielestäni ole), totuus on kuitenkin se, että kaipaamme kaikki todellista ymmärrystä, omassa maailmassamme ja omalla tavallamme. Muistan miten ala-asteella tyttöjen kesken saatiin kunnon riidat/mökötykset aikaseksi, jos joku meni muuttamaan parasta kaveriaan. Samaa tapahtuu nyt aikuisella iällä parisuhteissa. En ole helposti mustasukkainen, ja parisuhteessa minusta hienoa olisikin se, että molemmilla on se tunne, ettei edes tarvitse olla mustasukkainen, toiseen voi luottaa. Täysin. Toiseen voisi luottaa jopa siinä, että tämä yhteys on se paras ja tärkein. Todellisuudessa en edes kaipaa poikaystävää, että voisin hengailla hänen kanssaan 24/7, tehdä kaiken yhdessä ja täyttää instagramini kaikella söpöilyllä. Haluan edelleen tehdä omaa juttuani, enkä halua palloa jalkaan roikkumaan. Siinä kai se kaikki monimutkaisuus seisookin. Haluan vain sen hyvän yhteyden. Kun löydän yhteyden, löydän myös suhteen.

Miksi olen siis sinkku? Kyse ei varmastikaan ole siitä, ettenkö olisi tavannut siistejä tyyppejä. Kyse ei ole myöskään siitä, etten haluaisi suhdetta.Olen edelleen hyvä elämään sinkkuna, kuten viimekin vuonna (ajatuksia sinkkuudesta), joku vain joskus sanoi, ettei saa tyytyä. Parempi sinkkuna kuin huonossa parisuhteessa. Toinen asia on se, että miehet pelottaa minua ja minä miehiä. Haha. Onko se tyytymistä, jos päädyn parisuhteeseen miehen kanssa, jossa on ärsyttäviä piirteitä ja suhteessa kaikki ei ole kunnossa? Sitä minä pelkään: jos tyydyn tarpeeksi hyvään ja jotain parempaa tuleekin, parempi yhteys jonkun muun kanssa? Miksi sitten viimeisin parisuhteeni päättyi? Miehet varmaan joskus ajattelevat, että kuljen omia polkujani jo vähän liiankin kaukana, on oma asunto, auto, työ, ystävät ja omat matkat. Niin kuin elämässäni ei olisi tilaa heille, ei miehen paikkaa. Ja jos itse sorrun vastaavaan ajattelutapaan, että olen jollain tapaa "edellä" ei lopputulos lupaa hyvää. Kuitenkin miehelle on paikka minunkin sydämessä ja taloudessa, ei vain kelle tahansa miehelle. Ehkä tätä miestä ei ikinä tulekaan vastaan, ehkä hän on jo elämässäni. Ken tietää.






Writing about something that has a deeper contents doesn't always come easily, even though I do think about real issues, relationships and stuff.

Something I've been thinking since these questions was brought to my attention after a break. Such as "why are you single?" "Why your last relationship ended?"
Why really.. I often say "I don't have time for a relationship, I don't look for a relationship", well it's false. Of course I have time for a relationship, not just for any guy. Of course I am looking for a relationship, not just with anyone. Human has three very strong instinct or urge in life: nutrition, sexual satisfaction and the urge to feel to be accepted and part of something.  Without going more into the first two, the third is maybe the most interesting.. Now this is where I go deep.. Let's think about bombing and suicide attacks. I think many will agree, when I think those are the once who are socially isolated, abandoned and lost. But even they want to feel like they are part of something, that they are appreciated and accepted. Not all of us want the same kind of attention, not everyone wants a big group of people around them. But everyone wants there to be someone who understands and stands behind their back, approves themselves just the way they are,

And who would be better in that role than a partner? Family is always good. Family and close friends are behind your back no matter what. But with a partner you could even get the second one...

If you question my thesis, think about how you would live without anyones approval or acception. That would drive anyone crazy, maybe make them think about revenge or suicide. It's only healthy to need and want that someone special in our lives. Not in a desperate way though. I start to sound like a hopeless romantic, which I'm not (at least most of the times), but the truth is that real understanding is what we desire. In grade school we got so jealous if our very special friend started to hangout with someone else. In more adult age we do the same in relationships. I'm not easily jealous, but I would be so happy to have that connection with someone that I could trust them completely. Trust even in the connection, that it is the best and most important one. Honestly, I don't even need a boyfriend to hangout 24/7, to do everything together, to post cheesy pictures on instagram. I still want to do my thing, no chains. All I want for a relationship is that connection. When I'll find that connection then there will be a relationship. 

So why am I single? It's not that I haven't met cool guys, it's not that I haven't had a crush, It's not that I don't want a relationship. I am still good at being single, like I was last year (thoughts about being single), someone just told me once not to settle. Better single than in a bad relationship. Another thing is that I'm scared of guys and they are scared of me. Haha. Do I settle if there is one thing wrong, If there is something I'm not happy with? That is what I'm scared of. If I would settle and something better comes along, better connection?  And why did my last relationship end? Guys probably think I'm too far ahead sometimes, I have it all figured out: car, job, house, friends, travels.. Like I don't leave room for them, like there is no place for a man.  And even if me myself think I'm too far ahead it doesn't promise good. But there is a mans place even in my heart and household, just not for any man. And maybe that man will never come, maybe I've already met him. Who knows.

-V