Poran toisella puolen - On the other side of the drill

In english below


Olenkohan minä kontrollifriikki, vai liittyisikö tämän päivän ja muutaman aiemman kokemuksen ongelmat siihen, että minulla onkin vaikeuksia luottaa ihmisiin? Tänään hammaslääkärin tuolissa opin itsestäni uusia asioita, tai ainakin sain varmistusta siihen, miksi joskus reagoin niin epäveeramaisella tavalla. Tällä kertaa hammaslääkärin vastaanotolla toimin siis potilaan roolissa. Noin vuosi sitten otimme tarkempaa kariesdiagnostiikkaa varten minulta bitewing röntgenkuvat, joista löytyikin kiilteen alta kaksi reikää.Reiät ovat olleet siellä todennäköisesti useita vuosia ja edenneet hitaasti dentiinissä kiilteen kovettuessa ja remineralisoituessa uudelleen. Hampaat, joista kariesta löytyi, ovat olleet oireettomat, mitä nyt silloin tällöin olen tuntenut pienen vihlaisun esimerkiksi jotain kovaa pureskellessa. Joka tapauksessa, tänään oli sitten aika paikata toinen näistä rei'istä.

Muutamien viimevuosien aikana olen alkanut huomata, että minulla on jonkinlaisia luottamusvaikeuksia. Erityisesti, jos minulla ei ole tilanteeseen näkökontrollia. Esimerkiksi taaksepäin kaatuminen niin, että joku ottaa kiinni on nykyään todella haastavaa, monen varmistuksen ja harjoituksen takana. Pienenähän tätä tehtiin vähän väliä. Ehkä kävi niin, että joku kerta joku jätti ottamatta kiinni ja menin kolisten lattialle, heh. En tiedä, mutta nykyään pysyn mielummin tukevasti omilla jaloillani. Huomasin tämän näkökontrolli-luottamusasian myös viime Thaimaan reissullani. Olin matkalla Koh Samuilta Full Moon pippaloihin viereiselle saarelle. Saarelle mentiin veneellä keskellä yötä. Satamasta lähtiessämme oli ihan tyyntä ja valoakin jonkin verran tarjolla. Mutta kun vene saavutti avoveden, muistan kuinka rystyset valkeina puristin veneen kaidetta ja toivoin vain, että pääsisin ehjänä perille. Aallokko oli iso, vene hyppi aaltojen tahdissa ja näkyvyys eteenpäin oli nolla, vain etäisesti näkyvät saaren valot, johon olimme matkalla. Tiesin kyllä, että veneenkuljettaja oli ajanut saarien väliä samalle illalle jo monta kertaa, hän tiesi reitin ja oli varman oloinen otteissaan. Niin typerältä kuin se ehkä kuulostaakin, en usko, että minulla olisi ollut mitään ongelmia, jos olisin itse pytynyt venettä ohjaamaan, silloin on se tunne, että asia on omissa käsissä, omassa kontrollissa. Saarelle päästessämme taisin olla melkoisen tovin ihan hiljaa, pienimuotoisessa shokissa. Hengissä selvittiin kuitenkin ja paluumatka ei ollut läheskään niin töyssyinen.

Kun hammaslääkäri tekee toimenpidettä potilaan suussa, potilaalla ei ole juuri minkäänlaista käsitystä siitä, mitä todella tapahtuu. Tänään opiskelukaverini paikkasi toisen rei'istäni ja yhtään vähättelemättä, olin aivan kauhuissani. Minun hampaita ei ole ikinä tarvinnut porata, olen kyllä ravannut lapsena hammaslääkärissä muista syistä, hampaita on myös poistettu, mutta ikinä en ole kokenut sitä, miltä poraaminen tuntuu. En pidä itseäni mitenkään kipuherkkänä ja käytimme paikallispuudutettakin. Jopa kaverini sanoi, että "et vaikuta sellaiselta ihmiseltä, joka ei kestäis kipua, esim poraamista". No en olekaan, eikä minua sattunut, kaikki ongelmat taisi olla enemmän pään sisällä. Minulla ei ole myöskään ollut mitään luottamusongelmia lääkäreiden suhteen, mutta mitä ihmettä tänään sitten tapahtui?

Puudutuksen pistämisen aikana, olin vielä henkisesti suhteellisen järkevä. Taisin kuitenkin varmistaa, että kaikki menee niinkuin pitää, on oikea pistokohta, neula jne. Tilanne oli varmasti hammaslääkärinä toimivalle kaverillenikin hankala, työskentely kontrollifriikin kanssa ei välttämättä ollut se kaikkein mieluisin kokemus. Tietenkin minun olisi pitänyt luottaa häneen, hän on paikannut hampaita monen monta kertaa aiemminkin eikä minun neuvot ja kysymykset tehneet paikkaamisesta varmaan yhtään sen helpompaa, anteeksi siitä. Minulle on ilmeisesti todella hankalaa vain luottaa johonkin, joka tekee suussani peruuttamatonta porausta ilman, että näen, mitä tapahtuu. Kuulin vain äänet ja tunsin sen kauhean poran tärinän, keskeytin joka välissä varmistaakseni tilanteen, ettei nyt olla liian syvällä tai tehdä pulpaperforaatiota. Olin varmasti ärsyttävä ja hankala potilas, mutta on meillä hammaslääkäreilläkin tällaisen potilaan hoitotilanteessa parantamisen varaa.

After some drilling

Ensinnäkin, on tärkeää aistia potilaan tuntemukset, milloin potilas on pelokas tai esim. todella halukas tietämään kaikki hammaslääkärin tekemät työvaiheet. Toisaalta kaikille hammaslääkärin potilaille voin sanoa vinkkinä, että kertokaa rohkeasti hammaslääkärille, mitä haluatte hänen kertovan. Kaikki eivät halua tietää yhtään mitään, osa kuulee mielellään jokaisen vaiheen ja yksityiskohdan. Avatkaa siis vastaanotolla sanainen arkkunne, jos hammaslääkäri ei hoksaa tätä kysyä, näin saatte varmasti itselle mieluisampaa hoitoa. Aion itse tästä lähtien ottaa asian paremmin huomioon, mikäli potilas kamppailee vastaavanlaisten ongelmien kanssa. Pelokkaan tai kontrollifriikin potilaan hoidossa kannattaa olla varovainen vitsien kanssa. Tämän päivän kokemuksen perusteella voin sanoa, että ei ole hauska heitto hammaslääkäriltä sanoa, että "porasin väärään hampaaseen" tai "karies menee niin syvälle, että tämä hammas menee juurihoitoon" jos se ei oikeasti ole asian laita. Potilaalla ei voi olla minkäänlaista käsitystä siitä, kuinka syvä reikä on kyseessä tai edes, että mihin hampaaseen lääkäri poraa, jos alue on puudutettu. Ja oikeasti potilaalla ei tarvikaan olla asioista mitään hajua, riittää että luotto hammaslääkäriin on olemassa. Vaikka kyseessä olisi maailman pienin kiilteen läpäissyt reikä, älä hammaslääkärinä liioittele asiasta tai väännä siitä vitsejä. Funny, not funny. Pyritään me tulevat hammaslääkärit tai jo ammattielämässä olevat, pitämään faktat faktoina, olemaan totuudenmukaisia ja potilaan luottamuksen arvoisia.
Enkä minä nyt sano, etteikö vitsailu olisi hammaslääkärin luona ok. Totta kai se on! Vitsien kanssa kannattaa vain olla varovainen, toisen tilasta tai sairaudesta vitsailu ei ole järkevää tai hauskaa. Ei ainakaan minulle olisi, mikäli en voi nähdä, miten asian todellinen laita on. Tämä on kyllä varmasti ihan hyvä yleispätevä ohje kaikille terveydenhuollon ammattilaisille. Parhaimmillaanhan vitsailu voi tietenkin vapauttaa tunnelmaa ja saada potilaan rentoutumaan, ehkä vitsien ei kuitenkaan tarvitse liittyä millään lailla hampaisiin tai hoidettavaan sairauteen.

Toisena vinkkinä hammaslääkärikollegoilleni voisin sanoa, että jos potilas haluaa tietää, mitä vaiheita toimenpiteen aikana tehdään, et voi varmastikaan kertoa liikaa. Vaikka yksinpuhelu tuntuukin vähän hölmöltä ja poran käyttämisen mainitseminen joka kerta voi tuntua turhalta, voi se silti olla potilaalle todella tärkeää. Tämä on niitä hetkiä, kun monologiin kannattaa panostaa.

Kokemus poran toisella puolen oli silmiä avaava. Opin jotain itsestäni ja uskon, että pystyn nyt hoitamaan potilaitani entistä paremmin.

Am I a control freak or do I just have trust issues? I learnt something about myself today at the dentist. This time I was the patient. About a year ago we took bitewing x-rays to see if I had any cavities under the enamel. We found two cavities that have been there probably 10 years. I haven't had any symptoms and the enamel was hard and remineralisized. Maybe I didn't pay enough tension on brushing while I was a kid. Anyway, today was the time to fill and drill one of these cavities.

In the past couple years I've started to realize that I seem to have some kind of trust issues when I don't have an eye-control over what is going on. For example when I was in Thailand and on my way to Full Moon party in a crowded boat in the middle of the night, I was freaking out. First I was fine, we left from the harbor and the water was calm, but when we made it to more open water the boat started to jump up and down on the rhythm of the waves. I couldn't see a thing and I was just holding on the railing. In a situation like this I know I probably should and that I also could trust the driver, he has done it many times before and is calm himself. I've never had any fears when I've been holding the steering wheel myself, even though I'm not the best driver in the world, but then I can still feel the vehicle's movement. On the mainland I was shocked, and just stayed quiet for a while. The way back wasn't that bad either.

When someone is drilling your tooth, obviously you have no clue what is really going on. My friend drilled my tooth today and I was terrified. My teeth have never been drilled before, I've been to the dentist many times for other reasons, extractions too, but never ever have I felt what drilling feels like. I don't consider myself sensitive to pain, and we used local anesthesia too. Even my friend, who treated me, said that "you don't seem like someone who is very sensitive to pain". Well I am not, and I didn't even feel pain, just the tremor of the drill. Most of the problems were inside my head. 

I've never really had trusting issues when visiting a doctor, but what happened today...? During the injection I was fine mentally, just making sure everything was going the way it was supposed to. This is probably a hard place for my friend too to work properly, he has done fillings many many times before me and I don't think giving advice made his working any easier. Sorry about that.To me it just seems to be super hard to trust someone doing irreversible work in my mouth when I can not see what is going on. I just heard the voices and felt the drill tremble, which was horrifying. I made sure in every turn that he has  not reached the pulp or that he didn't go too deep. I was probably the most annoying patient he has ever treated, but at the same time there are things we dentists could do better when treating a patient like me.

First of all it's important to notice when the patient is really eager to know what is going on or when the patient is scared. It's important to all the patients to mention this thing too. What I'm going to pay more attention from now on is, that when patient seems scared or tells me something like this, I am going to handle it more gentle and be really careful whit my words. In a situation like this there is no room for jokes. Based on today's experience I can say that it's not funny to make a joke about reaching the pulp, or making a perforation. It's not funny to say "Oops, I just drilled wrong tooth" or "this cavity is never going to end" because the patient has no idea what there really is and what it looks like. Even though it would be the smallest cavity in the world, don't make jokes around it or exaggerate. Give facts, be honest and trustworthy. 

I am not saying joking is not okay at dentists appointment, I'm just saying joking about someones condition is not funny, at least it wouldn't be for me when I really want to see what is happening and I can't. This is a good advice to any doctor actually, be careful with your jokes. Jokes can, at their best, free the atmosphere and make the patient more relaxed, but the jokes doesn't have to have anything to do with teeth.

The other thing is that some patients really want to know what you are doing next. I know it may feel stupid to the dentist to speak alone, to say every time the drill is going to be used or when it's time to move to the next phase. But it's a monologue worth keeping, and I don't think you can say 'too much' if the patient especially asked you to tell.

 I understand my patients so much better now and I think I can even treat them better now. This was an eye opening experience to be on the other side of the drill for once. 

-V

Spring and summer plans

Melkoinen kevät alkaa olla pian taputeltu. On kulunut jo neljä viikkoa siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. Pahoitteluni tästä, työt ja koulu ajaa vaan joka mutkassa edelle. Kevät on ollut ehdottomasti yksi kiireisimmistä ikinä. Viime viikolla meillä on niin kutsuttu OSCE-tentti (an objective structured examination), joka on hyvin erilainen muihin tentteihin verrattuna. Tässä tentissä kohtasimme 12 erilaista hammaslääkärin työssä vastaantulevaa tilannetta. 12 rastilla oli ns. kliininen tilanne, jossa meidän täytyi osata toimia oikein (ei oikeita potilaita rasteilla). Monet kurssikavereistani olivat todella jännittyneitä, jälkeenpäin jopa opettajat sanoivat, että porukka on ollut poikkeuksellisen hermostunutta. Itse pystyin pysymään rauhallisena, rastit meni nopeasti ja pärjäsinkin mielestäni ihan kohtuudella. Tuntuu, että pienen paineen alla toimin ehkä jopa parhaiten. Otin rastit myös siltä kannalta, että tilanne oli hyvä tapa saada haaviin niitä asioita, missä olisi vielä oppimisen varaa.

Kaikki kaksitoista rastia testasivat eri osa-alueita hammaslääketieteessä. Nyt moni varmaan miettii, että "miten hammaslääketieteessä voi edes olla niin montaa osa-aluetta, eikö se ole vain poraamista ja paikkaamista?" Aihealueita, sen enempää ammattisanastoa avaamatta, olivat sosiaalihammaslääketiede, ensiapu, pedodontia, hygienia, ortodontia, parodontologia, endodontia, kariologia, suukirurgia, protetiikka, röntgendiagnostiikka sekä limakalvosairaudet. Rastilla jolta minä aloitin, oli annettu potilaan tiedot (kuvitteellinen potilas) ja hoitohistoria muutaman käynnin ajalta. Tarkoitus oli sitten vastata puhelimeen näiden tietojen lukemisen jälkeen. Hoidossa olleen miespotilaan vaimo soitti kysyäkseen, mitä miehelle oli hammashoidossa tehty. No, tietenkään toisen potilaan tietoja ei saa kertoa kenellekkään muulle, asia piti selittää puhelimeen ja sillä selvä. Varmaan suurin osa meidän kurssilla lörpötteli puhelimeen kaiken mahdollisen. Heh, en tiedä menikö jännityksen piikkiin sitten useimmilla, onneksi kuitenkin itse ymmärsin pitää suuni kiinni ja pyytää potilasta ottamaan itse yhteyttä, mikäli hoidon kulussa jäi jotain epäselvää. (Kenenkään potilastietoja ei ole siis oikeasti annettu eteenpäin vaan tilanne ja potilas olivat kuvitteelliset). Toisella rastilla eteen tuli painelu-puhalluselvytys. Kolmas rasti oli sitten 'boksin' (potilashoitohuoneen) siivoaminen normaalin paikkaustoimenpiteen jälkeen.

Olen aiemmin paljastanut, että tänä kesänä hammaslääkärin työt kutsuisivat minua Helsingissä. Tilanteisiin tuli kuitenkin muutoksia ja osittain olosuhteiden pakosta jäänkin sitten Ouluun. On jännittävää ja mukavaa päästä vihdoin tekemään työkseen sitä, mitä tässä ollaan jo monta vuotta opiskeltu ja harjoiteltu. Meitä hammaslääkäriopiskelijoita testataan monin tavoin ja OSCE-tentti on vain yksi vaatimus sille, että kesällä hammaslääkärinä työskentely on mahdollista. Vaatimuksia ovat mm. tietty määrä paikkoja ja juurentäyttöjä, hyväksytysti suoritettu hampaan näyttöpoisto sekä tarvittava määrä lausuttuja rtg-kuvia. Näissä vaatimuksissa on kuitenkin paljon eroja eri kaupunkien välillä Suomessa, mutta vielä enemmän eroja maiden välillä Euroopassa. Oulussa meillä on käsitykseni mukaan suurimmat luvut eri toimenpiteiden suhteen, mikä on hienoa mutta toisaalta myös stressaavaa. Työnantajat arvostavat sitä, että olemme tehneet potilastöitä paljon. Toisaalta kyllä monet kurssikaverini tuskailevat, että saavat tarvittavan määrän juurentäyttöjä tai paikkoja kesään mennessä. Itse olen onneksi saanut jo kaikki suoritteet kasaan ja voin ottaa loppukevään hieman rennommin keskittyä potilaisiin rauhassa ja suunnitella edessä häämöttävää lomaa. Kyllä.. LOMAA!!

Minulla jää yksi viikko koulun loppumisen ja töiden alkamisen väliin, joten mitäpä sitä muutakaan reissukärpäsen purema tekisi. Ei tainnut olla ensimmäinen (eikä ehkä viimeinenkään kerta), kun pakollisen luennon aikana päädyn varaamaan lennot. Tällä kertaa varasimme ystäväni kanssa lennot Tel Aviviin Israeliin. En malta odottaa, että pääsen näkemään vähän ison kaupungin elämää ja loikoilemaan rannalle. Viikon matka menee äkkiä, mutta tulee ehdottomasti tarpeeseen. Olen käynyt aiemminkin Israelissa mutta en ikinä Tel Avivissa. Hauskaa, jännittävää ja erilaista, can't wait!

What a spring! It's been four weeks since my last post, sorry about that. The spring has been without a doubt, one of the busiest periods during my studies. Last week we had so called OSCE examination (an objective structured clinical examination) which was different to all the other exams we've been through. In this exam we were in a 'normal clinical setting' facing different kind of patients (not real patients) and we had to know what to do. Many of my course mates were really nervous but I was able to relax and take it easy, I took it as a good way to learn if there was anything I still need to learn before working the first summer as a dentist.

In this test we had 12 different example tasks, all testing different categories of our studies. This test is the same for every dental school in Finland. Couple examples of about what we had to do. My first task was to read through one male patients records and then answer to phone when this patients wife called. Obviously we are not allowed to give any patients information to anyone but themselves, especially in the phone. So if a student gave information to this lady about his husband, the task was failed. If not, the task was passed. I passed this one, but I think most of my friends failed. Maybe it's because they were nervous and couldn't think clearly. Afterwards it's kinda funny. (Remember that no real information was given, these patients and the call was fake). '
My second task was an emergency situation and I had to give cardiopulmonary resuscitation to a patient. Third task was to clean a small reception room properly after patients visit.

I've said before that this summer I'll work in Helsinki but under the circumstances I had to reconsider my decision and I chose to stay in Oulu. I am excited to finally be able to do what I've been practicing. We are tested many ways, and the OSCE is just one of them. There is a huge difference between cities in Finland and even bigger difference between countries in Europe about how many fillings or extractions we need to have before being able to work 'alone'. I've heard that in Oulu we have the biggest numbers compared to others when it comes to all these performances. It's a good but also a stressful situation. Many of my friends struggle having enough root canal fillings or normal fillings under the short period of time. I'm in a lucky situation having them all already, so now I can just take it a bit easier, threat my patients at peace and wait for my vacation. Yes... Vacation!! 

I'll have a week between the end of the semester and the start of the work. So, today, during compulsory lecture I booked flights to Tel Aviv with my friend. It was not the first time (maybe not even the last) when I book extempore flights during lectures. I am so super excited, and in a desperate need for this vacation. Even though it only lasts for a week we will have so much fun I think. And hopefully a good tan too. I've been in Israel before but not in Tel Aviv. I can't wait to see the big city and sunbath at the beach.

-V

Millaista hammaslääketieteen opiskelu on? / What is it like to study dentistry in Finland?

Millaista on hammaslääkäriksi opiskelu Suomessa, Oulun yliopistossa. Hammaslääketieteen koulutusohjelma kestää 5,5 vuotta. Ensimmäiset kaksi vuotta ovat ns. prekliinisiä, opiskelemme siis täysin samoja asioita kuin lääketieteen opiskelijat: anatomiaa, fysiologiaa, farmakologiaa, biokemiaa jne. Ensimmäinen vuosi eli ns. fuksivuosi meneekin lähinnä tutustuessa yliopiston toimintaan ja muihin ihmisiin, sekä bilettäessä. Fuksivuonna opiskelu on uutta ja jännittävää, on kiva tilata kaikki mahdolliset kirjat, vapaaehtoisten luentojen välistä jättäminen tuntuu väärältä, ja vapaa-ajallakin lemppari puheenaihe on lääkis. Ammatti-identiteetti ja ylpeys alkavat pikkuhiljaa jo muodostua, vaikka varsinaisesti on vasta pintahipaistu lääketiedettä. Fuksivuonna sitä kuvittelee itsensä valkeaan lääkärintakkiin, fiksuna ja filmaattisena, kaikki langat käsissä, osaavana ja ammattitaitoisena. Yliopistosta vaan paperit ja padaaam, sitä on sitten lääkäri. Nyt näen itseni lähinnä sinisessä smurffipuvussa, tukka ponnarilla, väsyneenä ja stressaantuneena. Ja kun joku päivä saan sen tutkintotodistuksen kouraani, mietin varmaan, että "osaanko minä muka".. Lääketiede ja hammaslääketiede muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Uusia tutkimustuloksia, materiaaleja, kokeiluja ja toimenpiteitä julkaistaan päivittäin. En usko, että tällä alalla voi ikinä olla täysin valmis, Tieto muuttuu ja sen mukaan on elettävä. Fuksivuoden kukkoilut ja rehentelyt tuntuu näin jälkeenpäin hassulta, kyllä se realiteetti sitten iskee, kun pääsee siirtymään potilastöihin. Ensimmäisenä vuonna myös pippaloissa juokseminen ja baareissa ravaaminen oli lähes viikottaista. Nyt istun laskiasena kotona tentin jälkeen kirjoittamassa blogia, koska hei: tänäänhän mulla on aikaa eikä kuitenkaan kannata lähteä ulos: huomenna minulla on potilastöitä aamulla klo 8.

Toisena opiskeluvuonna tenttien läpäiseminen ja opiskelutahdissa pysyminen on tärkeämpää. Lääketieteellisessä tiedekunnassa, toisin kuin muissa tiedekunnissa, aikataulut ja lukujärjestykset on kaikille opiskelijoille ennalta suunniteltu. Valinnanvaraa ja vapautta ei ole. Mikäli haluaa kolmantena opiskeluvuonna siirtyä potilastöihin, tulee kaikki tentit olla läpäistynä. Toisena opiskeluvuonna myös opiskeltavan tiedon kyseenalaistaminen, erityisesti meidän denttarien keskuudessa, on hyvin yleistä. Miksi hammaslääkärin tulee tietää, kuinka sydän toimii tai millainen on keuhkojen histologinen kuva.. Opiskelijat eivät malta odottaa klinikkaan siirtymistä, siis kolmatta opiskeluvuotta ja oikeiden potilaiden kohtaamista. Toisena opiskeluvuonna sitä katsoo ylemmän kurssin opiskelijoita lähes ihailevasti. Tuntuu, että he osaavat jo kaiken, hehän ovat opiskelujen loppuvaiheessa, melkein hammaslääkäreitä siis jo! Kovasti puhutaan siitä, kuinka "ensi vuonna... ensi vuonna päästään klinikkaan". 

Kolmas vuosi on hammaslääketieteen opiskelijoille se vuosi, kun koko homma menee uusiksi. Mikroskooppiin tuijottelu ja farmakologian luennoilla istuminen vaihtuu porausharjoituksiin movipäillä ja -hampailla. Ei enää yhteisiä luentoja yleisen puolen opiskelijoiden kanssa, eri opettajat, eri rakennus ja kaikki opiskeltava tieto liittyy suuhun ja hampaisiin. Poraamista, paikkojen tekemistä ja hammaskiven poistoa. Jännitys ja uutudenviehätys on palannut, aika lentää siivillä kun opiskelijat yrittävät tehdä ideaalikaviteetin muovihampaaseen. Kolmas vuosi menee harjoitellessa kädentaitoja ja opiskellessa hammaslääketieteen perusasioita. Pikkuhiljaa alkaa muodostua käsitys siitä, mitä se hammaslääketiede oikeasti on. Perheenjäsenet ja ystävät alkaa kertoa oireistaan ja hammaslääkärikokemuksistaan, tässä vaiheessa opiskeluja (3.lukuvuosi ennen joulua) vastaukset on lähinnä onnekkaita arvauksia. Potilastyöt pyörähtävät paremmin käyntiin vuodenvaihteen jälkeen, mikäli kaikki vaadittavat kokeet on läpäistynä. Kolmantena vuonna potilaita hoidetaan yhdessä parin kanssa. Potilaan kohtaaminen on helpompaa ja epävarmuus voi helpottua, kun kaveri on ihan samassa tilanteessa ja pitelee imuria siinä vieressä. Ensimmäinen oikean elävän hampaan poraus ihmisen suussa jännittää, muistan varmaan ikuisesti miltä näytti kariesleesio, josta minä aloitin. Lisäksi potilaan edessä haluaa näyttää coolilta, tai edes siltä, että tietää suunnilleen mitä tekee. Ja kyllä jokainen siihen vaiheeseen päässyt tietääkin jo miten poraa pidellään, ainoastaan epävarmuus ja kokemattomuus syö itsetuntoa. Hiljalleen alkaa rakentua varmuus ja luottamus omaa tekemistä kohtaan. Itsetunto kohoaa, ammattiylpeys siinä samalla. Hommat rullaa ja suoritteita alkaa rapista. Onnistumisen tunteita ja iloa, kunnes sitten jossain vaiheessa matto vedetään kokonaan jalkojen alta. Epäonnistuminen potilastöissä, tai huono tulos. Hylsy tentistä, huono lääkäri-potilassuhde: tietämättömyys ja epävarmuus voivat palata hetkessä. Kevättä kohden potilaita alkaa kasaantua, eikä annettavia aikoja ole. Tenttejä ja lukemistakin riittää, stressitaso kohoaa eksponentiaalisesti kunnes yhtäkkiä on kesä. Kolmas opiskeluvuosi menee hujauksessa, ja kesälomille lähdetään edelleen vähän häkeltyneenä siitä, että mitä sitä tuli koko vuosi touhuttua.

Opiskelen nyt neljättä vuottani hammaslääkiksessä. Toisin kuin viime vuonna, tänä vuonna työskentelemme yksin, ilman opiskelukaverin tarjoamaa henkistä tukea ja imurointiapua. Lukuvuoden aloitus elokuussa tuntui stressaavalta: suoraa kiinni potilastöihin, yksin ja muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tuntui, että tatsi on ihan hukassa, miten sitä poraa pideltiin ja mitä materiaaleja pitikään käyttää. Kaikki stressaus oli kyllä ihan turhaa, potilastyöt lähti sujumaan luontevasti ja yksintyöskentelyyn tottui nopeasti. Neljäntenä vuonna meillä on enemmän aikaa potilastöihin, potilaiden määrän lisääntyessä lisääntyy myös vastuu. Tekeminen on myös erittäin suorituskeskeistä, tarvitsemme tietyn määrän paikkoja, hampaan poistoja jne. jotta voisimme työskennellä hammaslääkärin tehtävissä ensi kesänä. Samalla alkaa tajuta, miten hammaslääketiede on paljon muutakin kuin vain poraamista ja paikkaamista. Pikkuhiljaa alkaa käsittää, mitä asioita osaa, missä kaipaa lisää harjoitusta, mikä kiinnostaa ja mikä ärsyttää. Viikottain meillä on 4 noin kolmen tunnin mittaista potilasaikaa annettavana. Määrä saattaa kuulostaa paljolta, vaikka usein tuntuu, ettei sekään riitä mihinkään. Opetusterveyskeskuksessa työskentely on kuitenkin jonkin verran hitaampaa. Opettajaa joutuu usein odottelemaan, kädentaidot eivät ole niin harjaantuneet, kuin vanhalla konkarilla ja myös yksintyöskentely hidastaa jonkin verran. Esim paikatessa meidän tulee näyttää aina tietyt työvaiheet opettajalle, ennen kuin voimme jatkaa eteenpäin. 

Ennen opiskelujen alkua juttelin juuri valmistuvalle hammaslääketieteen opiskelijalle Oulun yliopistosta. Muistan esittäneeni kysymyksen "käykö monet hammaslääketieteen opiskelijat töissä opiskelujen ohessa?". Vastaus meni jotenkin näin "Ei. Jos käyt opiskelujen ohessa töissä, se tarkoittaa sitä, ettei sinulla todennäköisesti ole niiden lisäksi muuta elämää". No näinhän se tuntuu olevan, ainakin tänä vuonna. Käyn töissä n. 4 iltana viikossa, tenttejä on nyt keväällä lähes parin viikon välein, tiistaista torstaihin aika kuluu potilastöissä ja sitten muille päiville ja kaikkiin vapaisiin väleihin yritetään mahduttaa luentoja, itsenäistä lukemista ja vapaa-aikaa. Tulin jokin aika sitten kotiin tentistä, parin viikon päästä odottaa jälleen kaksi tenttiä. Mielessä on miljoona asiaa, jotka tulisi hoitaa ja muistaa. Kyllä minullekin tulee tässä tahdissa stressi ja uupumus, mutta onneksi omaan hyvät unenlahjat. Vaikka stressi ja kiire painaa päälle, olen silti kiitollinen ja onnekas, että minusta tulee vielä hammaslääkäri. Lääkäriksi kasvu tapahtuu koko ammattiuran aikana, oppiminen ja kehitys ei lopu siihen päivään, kun tutkintotodistus on kourassa. Mitä enemmän lääketieteestä ja hammaslääketieteestä opin, sitä paremmin tajuan, kuinka vähän oikeasti tiedän. Vertaistuki on ehdoton, en ole ainoa, jonka päivät ovat pitkiä ja illat stressaavia. Kaikille sattuu ja tapahtuu, meitä kaikkia väsyttää joskus. Oikeastaan luulenkin, että vain saman koulutusohjelman opiskelijat voivat todella tajuta mitä tämä koulutusohjelma vaatii. Kun potilasvuorot alkaa kahdeksalta, me olemme paikalla puoli tuntia ennemmin, kun potilas taas lähtee klo 15.30 jäämme tekemään vielä paperitöitä ja menemme sitten illaksi kotiin lukemaan tenttiin. Tämä ottaa mutta myös antaa paljon. Paras kiitos seisoo aidosti tyytyväisessä potilaassa.

What is it really like to study dentistry in Finland, in Oulu. The school takes approximately 5,5 years. The first two years we study together with the medical students, anatomy, physiology, pharmacology, biochemistry etc. The first year is all about excitement and parties. The freshmen order all possible books, go to every lesson. They are so proud to finally study dentistry/medicine that even on free-time university is the favorite topic. This is how the professional pride starts to build up. Everyone pictures themselves as a cool and good dentists, how everything is under control, just need to finish the uni first. Well every single student studying dentistry or medicine surely worked hard to go through the student selection. Afterwards it seems a bit funny and cocky, but is part of the process I guess. I also remember going out almost every week; maybe not for drinking but for some kind of an event. On the second year the pressure passing exams starts to feel more real. Everything has to be done by the end of the semester to be able to do clinical practice the following semester. Unlike other university degrees, we don't have any freedom to design our own schedule. In dental training everything is already planned for us, we just need to keep pace and pass everything. On second year dentistry students also start to question a lot why they need to study heart function or pathology. Students are anxious getting to clinical practice. They admire the upper year students and are allowed to help them in their clinical work as a dental assistant. They talk that "next year... next year we will start clinical practice". 

Third year is the year when everything changes for dental students. No more common lectures with medical students, a different building, different teachers, everything is about mouth and teeth. On third year students start to practice with fake heads and teeth. Drilling, filling, scaling and so on. The excitement is back again, time is flying when they try to drill an ideal cavity on a plastic tooth. Students practice and study, go to lectures and have few exams. They start to realize what the dentistry really is, even though you don't know much yet. Family members and friends start to ask questions about their teeth, but at this point on third year before Christmas you don't really have answers, just guesses. On the third year after New Year you start to treat your own patients (if you passed all required tests so far). At first the patients are treated together with an other student. I think I'll always remember how the first caries lesion I ever drilled looked like. Nervous is probably the word but still students need to act cool in front of the patient. Slowly students start to build confidence, are not afraid to touch patients mouth or turn their head, have moments of success and happiness until it all comes crashing down. Soon it feels like it's too much. Too many patients, too many things to study and the technology used in the clinic. Students making couple mistakes here and there, fail in a test, stress-level is growing and then suddenly it's summer vacation. Third year went so quick and the summer starts when everyone is still confused what happened. 

 I'm at my fourth year now. Unlike last year, this year we work alone, without supporting friend assisting next to. The start in August was once again stressful. After summer I felt like I don't have the touch, how to hold the drill or what materials to use. It was all in my head, everything started well, working alone was fine and I got used to it quickly. On fourth year, we have more time for patients the responsibility is growing and we really start to realize how much more dentistry is than just drilling and filling. What I'm good at, what I need to practice more, what I like and what I don't like, it's all starting to form in my mind. We have 4 appointments to give to patients a week. It's enough, beside all the other work there is to do. Before I started studying dentistry I talked to a guy who was just finishing dentistry studies in the University of Oulu. I remember asking "do people often work on the side, while they study?". The answer was pretty much this "nope, if you work and study you have to forget all other life". And yes, this year it really feels like that. I'm just home from an exam, I have two other exams waiting in two weeks. Million things in my mind to take care of. Work for four days a week, clinical practice from Tuesday to Thursday, lectures and exams. I am stressed and sometimes exhausted, thank god I have good sleeping skills. But at the same time I'm so grateful and exited to actually be a dentist one day. The road to success is just always under construction. The more I learn about the dentistry and medicine the better I realize how little I know. Peer support is one of the most important things to keep me going. Calendar is probably the most important item for me, and a sincerely thankful patient is when I get the best acknowledgement. 

-V

Kurkistus minun kotiin - my new home

Lupasin ennen muuttoani kurkistuksen uuteen asuntooni. Nyt olen matkalla lomalle Thaimaahan, odottelen jatkolentoa Amsterdamin lentokentällä. Kameran muistista löytyy sen verran kuvia, että suurin osa kämpästä tulee katsastettua.

Minun kaksiossa on 58 neliötä, juuri sopivasti minulle ja Sisulle. Asunto on kaksikerroksinen, vanha mutta remontoitu kämppä hyvällä paikalla.

Yläkerran makkarissa on hillityt värit ja rauhallinen tunnelma! Varustukseen kuuluu muutama muuttomiehen unelma: piano ja tamminen sängynrunko.

 Alakerrassa mun ehdottomia lempparijuttuja on valkea nahkainen sohva, korkea huonekorkeus sekä kunnostettu ja omin käsin maalattu pönttöuuni. Lapland Hotelsista inspiroituneena kävin myös ostamassa yhden lampaantaljan olkkaria koristamaan.

Uuni on lämpöä varaava ja ollut jo alkusyksystä heti käyttöönoton jälkeen melko ahkeralla käytöllä. Oikea tuli tuo ihanan tunnelman ja tuoksun.

 Keittiössä on hyvin laskutilaa ja liitutauluseinä on kiva lisä muuten vaaleaan värimaailmaan.

Portaiden alta on käynti vessaan ja kylppäriin. Valitettavasti niistä minulla ei ole ainuttakaan kuvaa, mutta remontoitu näppärä kokonaisuus sekin.

Sisun kanssa viihdytään uudessa kodissa jo tosi hyvin, vaikka edelleen seiniltä puuttuu tauluja, sekä muutamia isompia juttujakin pitäisi vielä hankkia. Ehkä sitten loman jälkeen taas uudella innolla kiertämään huonekaluliikkeitä.

-V

Miltä maistuu Lapland Hotel Oulussa 2/2

Onko hotelliaamuissa parempaa runsas, valmiiksi katettu aamupala, vai aamupalan jälkeinen tunne, kun täydellä mahalla saa köllähtää takaisin sänkyyn ja olla hetken tekemättä mitään? En tiedä, ehkä näiden kahden yhdistelmä on se juttu.

Aktiivista elämäntapaa rakastavana ja terveellisiä elämäntapoja kunnioittavana ihmisenä luonnollinen aloitus päivälle oli kuitenkin urheilu ulkoilun muodossa. Lapland Hotel -Oulun ovelta ulkoilemaan Ainolan-puistoon, jonka jälkeen kahvihimoissa äkkiä suihkun kautta aamupalalle, odotukset korkealla, hotelliaamupala ei saa pettää.

Eikä pettänytkään. Kahvitoiveemme toteutettiin ennen, kuin ehdimme kerätä edes ensimmäistä kierrosta buffet-aamiaisesta. Aamupalalta löytyi perinteistä aamupalaruokaa sekä sopivasti lappi-twistiä. Munakkaaseen sai tomaatin ja sipulin lisäksi poroa, tarjonnasta löytyi myös leipäjuustoa (juustoleipää?) ja lakkahilloa(hillahilloa?). Erikoisuuksina saimme maistaa mm. poropateeta sekä poro-mustamakkaraa. Maistelimme lähes kaikkea, vaikka maha täyttyikin pääosin puuroannoksesta cashew-pähkinöillä, marjoilla ja luonnonjogurtilla.

Aamupala täytti mahan ja yllätti muutamilla lappivivahteilla.Ei ehkä ihan wau-efektiä muttei ehdottomasti mikään pettymyskään. Perinteinen aamupala pienillä lisäyksillä, toimii.

Wau-efekti saatiin sen sijaan aikaan illallispöydässä. Mietin jälkeenpäin, että miten sitä voi kenellekään kuvailla, kun ruoka on makuna elämys. Kai sitä on muutaman kerran tehnyt itsestään hölmön yrittäessään selittää illallisen sisältöä ja makuja. Lopulta on sitten aina tullut todettua vain, "kyllä se täytyy itse kokea, suosittelen".

Saimme siis nauttia viiden ruokalajin illallisen muutamalla yllätyksellä: toisinsanoen eteemme kannettiin seitsemän eri annosta. Kun ruokavalioni koostuu perinteisesti riisistä, kanasta ja parsakaalista, voi jo arvata että "Paistettua Enontekiön riekkoa, paahdettua palsternakkaa, palsternakkapyreetä, paistettuja tatteja sekä timjamikastiketta" herättää pitkään kadoksissa olleita makunystyröitä henkiin. Makuyhdistelmät, asettelut, värit ja rakenne, kaikki olivat loppuun asti mietittyjä. Jopa lautaset oli suunniteltu alunperin annoksille, ei annokset lautasille.

Paistettua Enontekiön riekkoa, paahdettua palsternakkaa, palsternakkapyreetä ja paistettuja tatteja sekä timjamikastiketta

Jotenkin hienoa huomata itse se, kuinka ihan oikeasti ruoka voi olla taidetta ja kokki ammatissaan pätevä. Yhtään vähättelemättä ruoka vei kirjaimellisesti kielen mennessään. Illallispöydässä taisi useamman kerran käydä niin, että kun joku kysyi "miltä maistuu" vastaus oli vain jotain "wau, siis...".

Äkkiseltään meidänkin illallismenua selatessa saattaa tulla sellainen olo, että listan kanssa on alettu hienostelemaan ja sitten saakin "sataman lautaselle". "Inarijärven siikaa, tillimajoneesia, jääfenkolia ja pikkelöityä punasipulia, siianmätiä, piparjuurikreemiä sekä tilliöljyä" kuulostaa eksoottiselta, ehkä jopa hieman pelottavalta. Ei ehkä turvallisin valinta alkupalaksi. Suomalainen on kulutustottumuksissaan niin mukavuudenhaluinen, ettei halua riskeerata ottamalla alkupalaksi eksoottista ja tuntematonta, kun voi tilata tuttua ja turvallista. Sen takia suosittelenkin tilaamaan ravintola Oulassa toisen yllätysmenuista. Yllätysmenut ovat varmasti Oulan parasta osaamista ja antia, ehdottomasti jatkoon.

Inarijärven siikaa, tillimajoneesia, jääfenkolia ja pikkelöityä punasipulia, siianmätiä, piparjuurikreemiä sekä tilliöljyä

En juurikaan lipitä viiniä arki-iltoina tai edes pidä alkoholin mausta. Illallisellamme kuitenkin tarjottiin ruuan yhteydessä niille sopivat valko- ja punaviinit, ja jälleen kerran täytyy myöntää että valintojen takana oli ammattitaitoa. Jos normaalisti hörpin viinin hieman väkisin kurkusta alas, niin nyt otin useasti maistia annoksen kanssa, koska "hei, täähän sopii tähän". Ravintola Oulassa viinilista on muutenkin kattava. Yli yhdeksästäkymmenestä viinistä löytyy varmasti jokaiseen makuun, tarjoilijat osaavat myös ehdottaa annoksiin sopivia viinejä.

Vaniljabrûlée, mustikkageeliä, sitruunakreemiä ja lakkasorbettia

Jos illallistaminen pitkän kaavan mukaan ei sovi kukkarolle tai aikatauluille, bistro-menusta löytyy myös perinteisempiä annoksia. Kokeilimme ensimmäisenä iltana härkäburgeria sekä porosandwichiä. Molemmat olivat loistavia, mutta härkäburgeria kehuttiin monelta taholta yhdeksi parhaista burgereista ikinä. Pienenä miinuksena omalta kohdaltani se, että ranskiksille ei löytynyt kevyempää vaihtoehtoa, kuten salaattia. Potut pottuina, hyviähän ne tietenkin oli. Joku päivä lähden testaamaan lounastarjonnan. Myös yllätysmenu ja härkäburger on koettava uudelleen!

Härkäburger

Kyllä tällä viikonlopun elämyksellä Lapland Hotels ja ravintola Oula valloittavat ainakin palan minun sydämestäni. Tai ehkä se on se lapin taika. Täytyy lähteä metsästämään muutama talja minunkin kotiini ja ehkä alkaa suunnitella ihan oikeaa reissua lappiin!

-V

Tukkataikoja - New hairstyle

Kurkistus kampaajakäyntiini tällä viikolla. Niinkuin aiemmasta kuvasta voi helposti huomata, kampaajakäynti tuli todella tarpeeseen. Hiukseni olivat vaurioituneet, haaroittuneet ja juurikasvua oli runsaasti. Oma värini on mielestäni ihan kiva, ei perinteinen maantien harmaa vaan oikeasti aika vaalea. Kiva juurikasvu ei kaikesta huolimatta sovi yhteen hauraiden ja kellastuneiden latvojen kanssa. Koko värin uusiminen oli siis enemmän kuin paikallaan, eikä uusi leikkauskaan ollut pahitteeksi.

Annoin muutoksen suhteen kampaajalleni, Nellille, suhteellisen vapaat kädet. Oikeastaan ehtoina olivat, että "en halua kävellä  täältä ulos liian lyhyellä tukalla tai brunettena". Onneksi annoinkin Nellille vapauden toteuttaa itseään, olen lopputulokseen todella tyytyväinen! En olisi ikinä itse keksinyt laittaa väriä hiuksiini tällä tavalla. Nelli oli juuri viime viikolla käynyt L'Orealin koulutuksessa, josta hän ammensikin ideat myös minun hiuksiini. Kauden väreillä ja uudella mallilla suunniteltu tukka-ehdotus sopi minulle paremmin kuin hyvin!

Käytimme hiuksiini kolmea eri väriä, jotka oli katsottu yhteensopiviksi. Kaikki kolme väriä ovat ennemmän kylmiä kuin lämpimiä sävyjä, jopa punainen. Värit olivat L'Oreal Parisin INOA sarjaa, joka on L'OrealProfessionels nettisivun mukaan ensimmäinen täysin ammoniakiton hiusten kestoväri. INOA, Innovation No Ammoniak -värisarjassa käytetään myös uutta öljypohjaista välitysmekanismia. Tällä tarkoitetaan sitä, että mekanismi käyttää mineraali-öljyä katalyyttinä värin siirtyessä hiussäikeisiin. Uusi mekanismi on parempi valinta niin hiuksille kuin päänahallekin.

Minulle on käytetty aiemminkin INOA-sarjan hiusvärejä juurikin Nellin toimesta ja olen kyllä aina ollut tyytyväinen lopputulokseen. Hiukset tuntuvat ja näyttävät terveemmiltä, vaikka niille on juuri tehty värikäsittely. Hiusten värjäyksen aikana päänahkani tuntuu myös täysin normaalilta, toisin kuin usein muita hiusvärejä käytettäessä, saattaa hiusten tyvi ja päänahka kuumua. Ammoniakin puutteen takia INOA-värit eivät myöskään haise voimakkaan pistävälle, kuten useat muut kestovärit.

Nelli on todellakin kampaaja, jolla löytyy näkemystä ja ammattitaitoa. Suosittelen lämpimästi kysymään Nellin mielipidettä niin leikkauksen, värin kuin tuotteidenkin suhteen. Itse opin ainakin uutta joka kerta, ihanaa hyödyntää toisen ammattitaitoa! Pääasiassa Nelli työskentelee hiusten parissa, mutta myös kynsien ja ripsien laitto onnistuu.

Nellin käsittelyyn pääset kampaamo Helmiinassa aivan Oulun keskustassa. Valoisa ja kodikas toisen kerroksen kampaamo jää helposti katutason kulkijoilta huomaamatta. Helmiinaan pääsee kuitenkin näppärästi soittamalla summeria suoraan kampaamon ikkunan alapuolella. Helmiina-kampaamolla ei ole omia kotisivuja mutta pääset heidän facebook-sivuilleen tästä. Puhelimella kampaamon tavoittaa numerosta 08 375 290.

So this is a sneak peek into what happened to my hair and who's behind the transformation. As you can obviously see, my hair in the previous picture is in a bad condition. My hair was dry, damaged and I had a lot of root growth. Really needed to cut my hair and really didn't mind the new color either.

So, I basically let my hairdresser, Nelli, do all the decisions regarding my hair. I just said that I don't want to walk out with brown or too short hair. I'm so happy I let her to make the decision, cause I like the end result.

Nelli had just been in a training organized by L'Oreal and that is  from where she got the idea for the model and the color.

We used three different colors on my hair. All from L'Oreal Paris INOA hair color brand. At L'OrealProfessionels website it's said that INOA is the first 100 per cent ammonia free hair color, INOA Innovation No Ammonia. And it's also using a new oil delivery system. The delivery mechanism uses mineral-oil as a catalyst for depositing the color on to the strands. This mechanism should be safer for the strands and scalp.

Nelli is definitely a hairdresser with a professional sight. I highly recommend her services when ever it feels like your hair needs an update. Nelli is also capable doing nails and lashes. I'll let the pictures speak for themselves.

You can find Nelli's salon in the city center of Oulu. Cozy and welcoming hair salon is on the second floor at Pakkahuoneenkatu 20A. Helmiina hair salon doesn't have their own website but you can find them on facebook here.

-V