tiistai 4. elokuuta 2015

Mitä sylki suuhun tuo - urheilu yhteydessä huonompaan suun terveyteen?



Tämä on veerand-blogin ensimmäinen postaus. Mietin kauan, mitä ensimmäisen postauksen tulisi sisältää. Esittelisinkö itseni: mistä olen, mitä teen, miksi lähdin bloggaamaan. Voisin toki tehdä senkin mutta ajattelin, että innostavampi tapa ryhtyä hommaan on kirjoitta suoraan jostain ihan oikeasta aiheesta. No.. Mikä se aihe sitten voisi olla? Jotenkin sen tulisi kuvastaa sitä, mitä blogilta voi tulevaisuudessa odottaa. Minkä aiheiden ympärillä tulen jatkossa pyörimään ja mikä on tapani kirjoittaa. Siispä päädyin tietopläjäykseen aiheesta, joka yhdistää kivasti mun elämän keskeisimpiä asioita: hammaslääketiedettä, treenaamista ja terveellisiä elämäntapoja.



Yleensä urheilu on parasta lääkettä vaivaan kuin vaivaan. Urheilua suositellaan lähes kaikille jossain muodossa. Löytämään se oma laji ja liikunnan ilo, ja sitä kautta saada helpotusta mm. masennukseen ja tehostaa vastustuskykyä. Liikunta yhdessä terveellisten elämäntapojen kanssa karistaa niin liikakilot kuin parantaa verenkiertoelimistönkin kuntoa. Liikunnan hyödyistä voisi kirjoittaa romaaneja ja tehdä kymmenen tuotantokauden dokumenttisarjan. En nyt lähdekään kirjoittamaan siitä, vaan ikään kuin asian kääntöpuolesta: urheilun negatiivisesta vaikutuksesta suun terveyteen. Uuden tutkimuksen mukaan aktiiviurheilijoilla on verrokkeja todennäköisemmin huono suunterveys.  Miksi niin? 

Yhteyttä huonon suunterveyden ja  ja esimerkiksi urheilujuomien välille ei tutkimuksessa löytynyt. Sen sijaan syy huonompaan suunterveyteen löytyi syljestä. Syljellä on paljon tehtäviä, mitä tavallinen hampaiden harjaaja harvemmin tulee ajatelleeksi.  Sylki huuhtelee ja kosteuttaa. Sylki suojaa limakalvoja vaurioilta, auttaa nielemisessä ja puhumisessa. Syljellä on myös erittäin tärkeä rooli immuunipuolustuksessa mikrobeja vastaan. Sylki on tärkeä osa hampaan pinnan uudelleen kovettumisessa (remineralisaatiossa) ja näin myös kariesvaurioiden pysäyttämisessä ja ennaltaehkäisyssä. Sylki osallistuu myös ruuansulatukseen ja makujen aistimiseen! Huh, eikä tässäkään ollut vielä kaikki!

Tutkijat havaitsivat muutoksia urheilijoiden syljeneritysnopeudessa sekä syljen koostumuksessa urheilusuorituksen aikana. 35-minuutin juoksuharjoituksen aikana tutkittavien suu kuivui eli syljeneritys madaltui merkittävästi. Mitä se siis käytännössä tarkoittaa: alentunut puskurikapasiteetti, alentunut vastustuskyky mikrobeille. Kun lisätään sokeripitoiset ja hapotetut urheilujuomat treenin ajaksi, välipalaksi energiapatukka silloin tällöin ja palkkariksi bansku ja proteiinit, alkaa suulla olla jo melko kova työ pysyä terveenä. Hampaiden reikiintyminen, hammaskiven muodostuminen sekä eroosiovauriot ovat sekä terveydellisiä, että esteettisiä haittoja. Kyllä ainakin lavalle tähtäävien fitnessharrastajien hymy paistaa kirkkaammin lavalta ilman ongelmia suun terveyden kanssa. Koska fyysinen rasitus heikentää syljeneritystä 15 minuutissa jopa 15%, olisi tärkeää kiinnittää huomiota niin suorituksen aikaisiin ruokiin/juomiin kuin suorituksen jälkeiseenkin ateriaan.
Kukaan tuskin alkoi suunnitella jättävänsä päivän treenit välistä parantaakseen suunterveyttään.. Tai toivottavasti ei, vaikka mun mielestä se ois kyllä tekosyy parhaasta päästä!
Asia on kuitenkin hyvä ottaa huomioon ja usein meillä on mahdollisuus parantaa omaa suorittamista. Tällä kertaa terveen suun puolesta!


Eroosiovaurioiden riskiryhmään kuuluvat mm. paljon urheilevat (ammattiurheilijat), kasvissyöjät sekä kuivasuiset. Eroosiovaurioita on kuitenkin helppo ennaltaehkäistä kun tilanne tiedostetaan.


  • Pidä ateriarytmi tasaisena, älä napostele. Yhden suupalan nauttiminen tai yhden hörpyn ottaminen saa aina aikaan suussa n. 30min kestävän happohyökkäyksen. (lukuunottamatta muutamia ruoka-aineita ja vettä) Happohyökkäyksen aikana hampaan kovakudos eli kiille alkaa liueta. Kun hampaat harjataan säännöllisesti 2 kertaa päivässä fluoripitoisella hammastahnalla (aamuin ja illoin) kykenee suu palautumaan viidestä ateriasta eli viidestä happohyökkäyksestä normaaliin ph-tilaan.


  • Naturellit pähkinät ovat kuitenkin hyvä naposteluvaihtoehto, jos nyt on aivan pakko! Pähkinät eivät aiheuta happohyökkäystä ja sisältävät terveellisiä rasvoja. Kannattaa napostella kuitenkin maltilla pähkinöiden korkean energiasisällön takia. (n. 600kcal/100g.)


  • Vihreä tee on parempi vaihtoehto esimerkiksi mehulasille. Vihreä tee ilman sokeria ja maitoa ei myöskään aiheuta happohyökkäystä ja sen terveysvaikutuksista mm. aineenvaihdunnan boostaaminen on aina tervetullutta.




  • Happamien marjojen ja hedelmien nauttimiseen kannattaa myös kiinnittää huomiota. Kuitenkin on parempi syödä marjat/hedelmät kuin juoda ne mehuna. Mehun juominen on 5-8 kertaa erosiivisempaa kuin hedelmien pureskelu. Lisäksi pureskelemalla aktivoidaan syljeneritystä.


  • Urheilusuorituksen ajaksi suun terveyden kannalta paras vaihtoehto on vesi. Mikäli juot urheilujuomia, suosi intensiivimakeuttajilla makeutettuja juomia sokerilla makeutettujen sijaan. Polyolit eli sokerialkoholit  (kuten maltitoli, mannitoli ja sorbitoli) ovat hammasystävällisiä, mutta niiden käyttö juomissa ei ole sallittua. Intensiivimakeuttajat (kuten asesulfaami K ja aspartaami) ovat puolestaan suosittuja nestemäisissä tuotteissa. Keinotekoiset makeutusaineet eivät siis aiheuta hampaiden reikiintymistä mutta tuotteissa voi olla myös eroosiovaurioita aiheuttavia happoja. Kaivelin esiin oman BCAA-aminohappovalmisteeni, jota otan juuri ennen salitreeniä. Tuote sisältää makeutusaineina asesulfaami K:ta ja sukraloosia, jotka ovat molemmat intensiivimakeuttajia. Lisäksi tuotesisällössä mainitaan sitruunahappo, joka on happo sieltä pahimmasta päästä. Sitruunahapon pH on 2,2, joten sillä on voimakas kiillettä liuottava vaikutus. Miten siis toimin tuotteen kanssa, kun kuitenkin haluan saada aminohapponi..? Sekoitan annoksen pieneen määrään nestettä ja juon sen kerralla. Lopputreenin ajan juomana toimii vesi.



  • Mainittakoon vielä xylitol-tuotteet. Hieno keksintö, hyvä Suomi! Xylitol on polyoleihin kuuluva hampaiden terveyttä edistävä sokeri, joka katkaisee happohyökkäyksen. Treenin jälkeen moni ottaa heti palautusjuoman tai jonkun nopean välipalan. Myös minä syön useinmiten treenin jälkeen banaanin ja hörppään heraprotskua. Mitä otan vielä sen jälkeen on xylitol-purkka. Purkan pureskelu stimuloi syljeneritystä (mikä on madaltunut fyysisen rasituksen aikana) ja xylitol katkaisee happohyökkäyksen. Win win, palautuminen käyntiin ja suunterveys kunniaan!


Hyvää nimipäivää minä ja energistä kesän lämpimintä viikkoa kaikille!

-V

10 kommenttia:

  1. Jee kivaa, innolla odotan mitä pääsee jatkossa lueskelemaan! :) Niin ja jos haluaa saada kuvat näkymään isompana, niin kannattaa ladata ne ensin muualle, esim flickr:iin , ja sit sieltä lisätä postaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mielenkiinnosta ja vinkistä! Lisää asiaa viimeistään ensi viikolla :)

      Poista
  2. Nyt on mielenkiintoinen blogi! Seuraan :)

    VastaaPoista
  3. Loistava kirjoitus! Jatkan varmasti seuraamista. :)

    VastaaPoista
  4. Jees vaikuttaa kivalta blogilta! Terkut täältä etelän seuduilta, kollega ;D

    VastaaPoista
  5. Hei mun syömä protskupatukka oli makeutettu polyoleilla, tosin tuskin Xylitolilla kuitenkaan!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, uskoisin että patukassa on käytetty useampaa makeutusainetta. Mukana saattaa olla myös xylitolia, mutta tuskin on sitä 100%. Xylitol ei ole makeutusaineena kovin makea, mistä syystä sitä joudutaan käyttämään makeutukseen melko runsaasti, tämä taas nostaa kaloripitoisuutta. Xylitol ei myöskään ole makeuttajana sieltä halvimmasta päästä. Jos haluat proteiinipitoisen herkun, joka on makeutettu xylitolilla, suosittelen whey hey -prodejäätelöä! :)

      Poista
    2. Kiitos vinkistä! Mites kun itsellä syljen korkea kalsiumpitoisuus kehittää hammaskiveä sanoi hammaslääkäri, niin mitä mieltä olet vaikuttaisko elintapaan kuuluva korkeahko maitotuotteiden käyttö asiaan (1l maitoa protskun kanssa ja 3x maitorahka joka treenipäivä)?

      Poista
    3. Todennäköisesti ruokavaliolla on vaikutus hammaskiven muodostumiseen mutta asiasta ei juurikaan löydy tutkimuksia. Hammaskivihän muodostuu plakin kovettuessa syljen mineraalien vaikutuksesta. Ei siis niinkään ruuan sisältämän kalsiumin. Maitotuotteidenhan yleisesti katsotaan olevan hampaille ja luustolle hyväksi, joten en lähtisi karsimaan, jos ne muutenkin istuu ruokavalioosi hyvin :) eikä hammaskivi aiheuta yleensä suussa mitään haittaakaan.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista