lauantai 10. kesäkuuta 2017

Bachelor, one last time

Viimeisen jakson ilmestymisestä on jo reilu pari viikkoa aikaa, ja koko mylläkkä alkaa pikkuhiljaa laantua. Minä olen aloittanut kahdessa uudessa työpaikassa, uudessa kaupungissa ja sitä mukaan uusia ihmisiä tulee elämään harva se päivä. Siitä, kun bachelor kuvattiin Etelä-Afrikassa, on nyt kulunut jo reilu puoli vuotta! Kuvaukset kestivät osaltani reilu 3 viikkoa, tuo 3 viikon matka on äkkiä unohdettu ja kullattu muistoihin. Haluan nyt vastata vielä kerran niihin kysymyksiin, joita kuulen lähes päivittäin. Alan olla aika väsynyt kertomaan samaa, puolenvuoden takaista tarinaa päivästä toiseen. Elämässä tapahtuu paljon mielenkiintoisempiakin asioita, kuin yksi lomareissu Afrikkaan. Jatkossa kerron mielummin mitä aion tulevaisuudessa tehdä, mihin haluan matkustaa seuraavaksi, mitä teen syventävän käytännönharjoittelun jälkeen tai miten parisuhteessa menee. Bachelor-kuvauksissa elin tapahtumia kokonaisuutena, koko porukan hengailuna, normaalin elämän ylläpitämisenä, tyttöjen, Tuomaksen sekä kuvaustiimin kanssa. Kameroiden toisella puolen tapahtuu myös paljon mitä ei näytetä mutta mikä kuitenkin vaikuttaa tapahtumiin.

Millainen se benji-hyppy oli?
Ihan kauhea mut samalla aika hullun siisti. Mä tiesin, että haluan hypätä sen, muuten olis jäänyt kaduttamaan. Lopulta en tiedä voiko sitä edes hypyksi sanoa, minut aikalailla työnnettiin alas. Lopussa kyllä huomaa, että mä vähän jopa ponnistan :D Aika ylpeä siitä.

Millainen Tuomas oli?
Tuomas haki jotain ihan muuta, mitä minä olen ja edustan. Tuomas antoi itsestään vähän minulle ja useat asiat ovat tulleet ihan yllätyksenä, kun olen lukenut Tuomaksen haastatteluja tai katsonut jaksoja. Bachelor-Tuomas on hyvä tyyppi, muttei sopiva minulle. Ja sitä perheenjäsenet sekä ystävätkin ovat sanoneet.

Oliko teillä aikaa kuvausten ulkopuolella, pääsittekö itse kiertelemään Afrikassa?
Villamme sijaitsi aidatulla golf-alueella, jonka ympäristössä meillä oli mahdollisuus lenkkeillä ja urheilla. Yhtenä päivänä pääsimme kuvausten ulkopuolella kaupunkiin shoppailemaan ja syömään mutta muuten aika kului villalla ja kuvauksissa.

Mikä se sun itkukohtaus oli, se tuli jotenkin ihan puskista?
No varmasti en itkenyt Tuomaksen perään. Villalla oli vietetty jo melko kauan aikaa. Mä kirjoittelin ties kuinka monta esseetä pakollisista luennoista, vietin vapaa-aikani lueskellen tentteihin ja stressaten sitä, että ehdinkö mä millään valmistua keväällä, kun tenttejä oli mennyt ohi jo kaksi. Harkitsin leikin jättämistä kesken, sillä homma oli mennyt pelleilyksi enkä ehtinyt tutustua Tuomakseen, kotona olisi ollut tärkeämpää olla. Treffit vietiin ja koko hommasta meni idea, kun käänteitä oli vähän väliä. Mietin lähtöä tosissaan ennen ruususeremoniaa, jossa itse lopulta jouduin kotiin. Ajoitus oli täydellinen, ehdin juuri ja juuri suu- ja leukakirurgian lopputenttiin, jonka sitten myös läpäisin. jeee :))
Haastattelijoiden tehtävä on myös luoda haastateltaville sellainen olo, että he ovat ystäviä, heille voi puhua luottamuksellisesti ja he ymmärtävät ja ovat samaa mieltä. Näin he saavat aidot tunteet esiin sekä myös suorat ilkeydet. Yhdestä haastattelijasta tuli myös oikea ystävä, pidämme edelleen yhteyttä. Telkkari osaa olla julma maailma, eikä sitä aina muista puhuvansa myös kameroille, kun puhuu ystävälle kameran takana. 4viikon kuvausten aikana pää voi hyvinkin mennä aikalailla räjähdyspisteeseen, jollekin tunteita on pakko purkaa.



Olit niin itsevarma ruususeremoniassa, jossa lähdit kotiin. Miltä tuntui lähtä kotiin sen jälkeen?
Heh, tälle mä oon naureskellu jonkun verran. Kysymys asettettiin minulle näin "Jos sinulle tänään tarjotaan ruusua, otatko sen vastaan?", johon vastasin, "kyllä mä otan tänään ruusun", mikä sitten kuulosti siltä, että itsevarmana kehuskelin meneväni jatkoon. Ihmisten kyky nähdä kulissien ja kommenttien taakse on välillä yllättävän huono ;)



Miksi uudet tytöt lähetettiin sinne? Olivatko he tosissaan mukana vai jotain Tuomaksen tuttuja?

Uusien tyttöjen lähettäminen oli varmaan tuotantoyhtiön keino saada villalle lisää säpinää. Tuomas näytti tunteensa aika selvästi, ja homma oli ehkä katsojillekin selvä peli jo aika alusta, tylsää katsottavaako siis? Mielestäni bachelorin idea pitäisi olla ihastuminen, rakastuminen, aidot tunteet ja tutustuminen. Nyt idea vähän karkasi, bachelorista tuli viidakon tähtöset temppari-saarella kaikkine käänteineen ja mustine ruusuineen. Uudet tytöt olivat siis mukana ihan tosissaan, he halusivat tutustua Tuomakseen ja katsoa olisiko heidän välillään kemiaa.




Oletteko pitäneet tyttöjen kanssa yhteyttä?
Meillä on yhteinen whatsap-keskustelu, joka on saanut nimekseen "viidakon tähtöset". Siellä jutskailemme jonkin verran. Samoilla paikkakunnilla asuvat tytöt ovat treffailleet enemmänkin, itse olen muutamien tyttöjen kanssa pitänyt enemmän yhteyttä. Varmaan meillä tulee vielä yhteisiä illanviettoja aina kun joku jaksaa järkätä kekkerit :)

Kiukutteliko Laura oikeasti koko ajan? Onko Laura sellainen normaali elämässäkin?
Minusta on hauskaa, että tätä oikeasti kysytään. Yhtä jaksoa kuvattiin aina yleensä 2-3päivää, jos siinä ajassa kerran kiukutteli niin se tietenkin kuvattiin ja telkkarissa myös näytettiin. Mutta eihän se tarkoita sitä, että oli koko ajan naama nurinpäin! Laura on ihana ja aito oma itsensä, me tullaan hyvin toimeen ja meillä on hauskaa yhdessä. Laura osaa olla tempperamenttinen ja äkkipikainen, mutta tiedostaa asian itsekin.
Kävimme Oulussa juhlimassa Lauran ja minun kavereiden kanssa. Jälkeenpäin mun kavereilta oli kysytty että "no millainen se Laura oli?", johon mun ystävät oli vastanneet, että "no ihan normaali!", en mä oo koko ajan ilkeä, ei Laura kiukuttele koko ajan. Ihan normaaleja me ollaan.

Kadunko, että lähdin mukaan?
Niin kuin tilinteossa sanoin: "en, mielestäni olin koko ajan oma itseni", miksi muuttaisin vastaustani nyt, kun olen saanut kommenttieni osalta paljon kuraa niskaan. Kyllä, minussa on myös se puoli joka ärsyyntyy, piikittelee ja sanoo ilkeitä asioita paineen alla, mutta taas toisaalta, kenelläpä meistä ei olisi.. Mä olen aina, ja kaikissa aiemmissakin postauksissani "mutta toisaalta" -ajattelija, analyyttinen ja myös itseäni sekä omaa käytöstäni kohtaan. Helppo on sanoa, ettei itse sortuisi vastaavaan telkkarissa, minun on taas helppo sanoa, että asiaa ei voi sanoa varmaksi ennen kuin on itse kokeillut.




Tunnistaako ihmiset sinut esim kadulla?
Joskus saan pitkiä katseita, joskus potilaat mainitsevat asiasta, joskus kuulen oman nimeni tai sanan bachelor. Kuitenkin ihan rauhassa saa kaduilla kävellä ja lähinnä ihmiset lähestyvät alkoholin vaikutuksen alaisena. Kaupungin vaihtamisen jälkeen kuitenkin huomiota on ehkä tullut vähemmän kuin Oulussa, ihmiset eivät heti oleta näkevänsä minua täällä ja ihan hyvä niin. :)

On myös selvää kahteen leiriin jakaantumista: niitä jotka eivät voi käsittää, ja niitä jotka puolustelevat ja ymmärtävät. Sekin on ihan fine (kuten Laura sen sanoisi ;)). Ei meidän kaikkien tarvi olla ystäviä tai pitää toisistamme, kuitenkin kaikkien käytöstä voi yrittää ymmärtää. Tätä kahteen leiriin jakautumista kuvaavat mm. nämä kommentit joita olen suoraa saanut esim blogiini:

Kannattajaleiri:

"Oispa telkkarin realityssä enemmän sun kaltaisia ihmisiä. Oot ihanan aito ja suora, naurat itselle ja muille. Naurat tilanteille ja draamalle ja myös *ittuilet ihmisille ihan suoraa. Oot huippu tyyppi, haluaisin tavata sut."

"Bitch-klippi oli parasta mitä oon telkkarista nähny hetkeen!! Nauroin vedet silmissä ja katsoin sen monta kertaa uudestaan. Hieno parodia ja loistavaa läppää. Iso yläpeukku!"

"Rehellisyyttä ja rempseyttä näkee liian harvoin, edustat molempia piirteitä hienosti!"

"Kotisohvalta on helppo huudella. Vaikutat kilpailijoista kaikkein tervepäisimmältä, kun kokonaisuutta ajattelee"

Haters gonna hate:

"Mun mielestä sun käytöksessä on paljon parannettavaa. Ihan naurettavaa miten aikuiset ihmiset voi käyttäytyä noin. Mielestäni tuollainen käytös on kaukana ihanasta ihmisestä. Kasva aikuiseksi"

"Törkeää arvostelua ihmisten ulkonäköä tai ammattia kohtaan. Vahvistui käsitys siitä, että lääkärit on ylimielisiä"

"Ajattelin sua ensin kauniiksi, rempseäksi ja hauskaksi. Nyt ajattelen että olet ilkeä koulukiusaaja ja ruma"

Ihmiset ovat valmiita muuttamaan mielipidettään hyvin nopeasti, ja saahan sitä muuttaakin. Meissä kaikissa on monia puolia eikä yksi piirre määritä ihmistä. Jos siis sanon uusia tyttöjä ronskeiksi, tarkoittaako se sitä, ettei heissä voi olla lempeää puolta? Jos minua sanotaan ylimieliseksi, tarkoittaako se etten kykene empatiaan? Jos joku on porukassa hiljaa, tarkoittaako se ettei hänellä ole mielipidettä myöskään kahdenkesken? Kiltti ei voi jossain tilanteessa olla ilkeä? Ilkeä ei voi olla jossain tilanteessa kiltti?  No ei varmasti tarkoita. Tv:ssä ihmisten olemus on helppo rakentaa yhden vahvan piirteen ympärille, joka ei usein ole se kaikkein imartelevin piirre. Ujo, suorasanainen, mököttäjä, tyhjäpää, tylsä, ilkeä.
Viimeisen tilinteon kuvaukset kestivät noin 5h. Etukäteen kerroin kavereilleni joitain kommentteja mitä olin itse sanonut tai muut sanoivat, jotka puolsivat ehkä osaltaan sitä, miten huonosti esim pääsimme tutustumaan Tuomakseen. Tunsin autokuskimme paremmin kuin bachelorin! Toisaalta jotkut myönsivät asioita, mitkä olisivat ehkä tukeneet sitä, miksi itse tuli möläyteltyä talossa kaikenlaista, mutta nämä jätettiin myös näyttämättä.




Loppujen lopuksi koko reissu ei vaikuta mun elämään. Jotkut ovat jopa laittaneet viestiä, ettei haluaisi tulla mun kaltaiselle hammaslääkärille. Noh, mä en voi ketään pakottaa mutta työ ja huvi erikseen, eikös niin. Mä näen ihmisten suusta paljon elettyä elämää mutta se ei vaikuta siihen miten mä heitä hoidan tai kohtelen. Ihmiset ovat puolestaan nähneet pätkän siitä, mitä mun elämä oli Etelä-Afrikassa, mutta sen ei myöskään tarvitse vaikuttaa siihen mitä he ajattelevat minusta hammaslääkärinä. Ammattitaitoa ei kannata persoonan tai vapaa-aikakäyttäytymisen perusteella tuomita, luotan saamaani palautteeseen potilailta sekä työkavereilta, en siihen mitä joku luulee mun olevan telkkariohjelman perusteella.

Summa summarum: bachelor on jo jäänyt mun kohdalla historiaan ja muistoihin. Minulla ei ole tarvetta palata siihen, ellei muilla ole. Anteeksi vielä tytöille kaikista loukkaavista kommenteista, mä en muistele pahalla, älkää tekään. Paineen alla vahvakin sortuu, nyt on hyvä jatkaa entistä vahvempana ja analyyttisempänä kohti uusia kokemuksia.



-V

3 kommenttia:

  1. Kyllähän sitä kuka tahansa tekee tai sanoo paineen alla vaikka mitä tyhmää. Fiksu ihminen osaa aidosti pahoitella käytöstään ja pyytää anteeksi. Ilkeät sanovat, että "anteeksi, jos joku pahoitti mielensä" eli siirtää vastuun muille. Se on ihan eri asia, kuin sanoa rehdisti, että anteeksi, tein tyhmästi.

    VastaaPoista
  2. Mulla olis pari hampaisiin liittyvää kysymystä, saattaa tulla vähän väärän postauksen alle mutta kummiski. Millaista purkkaa ja hammastahnaa hammaslääkärit suosittelee? Oon ite välttänyt hammastahnassa sodium laureth sulfate -nimistä ainetta koska meinaa tulla suuhun aftoja. Sisältääkö hammaslääkärien suosittelemat tahnat tätä ainetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suositeltava hammastahna riippuu potilaskohtaisesti siitä, mitä hampaat ja suu kaipaa. Natriumlauryylisulfaatti on hammastahnan vaahtoava osa, hammastahnat joista tämä puuttuu sopivat usein herkkäsuisille tai juuri potilaille, joilla tulee aftoja helposti. Hammastahnan suhteen tärkein ainesosa on kuitenkin aina fluori, sitä tulisi olla tahnassa 1450ppm. :)

      Poista